Pillerin pyörityksessä

Pääni on edelleen jotenkin tahmea enkä saa oikein mistään kiinni. Johtunee ehkä kipulääkkeistä joiden kulutus on taas kovassa nousussa. Joo ei pitäisi syödä niitä joka päänsärkyyn ja päällekaadutun polvinivelen (mummontappokelit) jomotukseen ja näin, mutta kun valittavissa on yöunet ja sumuinen pää tai särkyvalvominen ja aika pahasti vittuuntunut pää niin, no. Eilen tuli outo, melkein myrkyttynyt olo. En ollut saanut syötyä kun kaikki paitsi kaakao maistuu taas paskalta. Rupesi ensin pyörryttämään, sitten vatsa pakotti kiireiselle istunnalle vessaan, siiten alkoi oksettaa. Istuin vessan lattialla, jalkojen lihakset nykivät, pyörrytti, oksetti ja palelsi. Kökötin siinä puoli tuntia, koittaen olla liikuttamatta päätäni ja yskimättä. Ja pelkäsin aika pirusti, että olen herkistynyt jollekin tai saanut hepatiitin tai jotain. Ja hei, olkoonkin, että ehkä väärinkäytän tiettyjä vapaankaupan antimia, en leiki mitä tulee oikeasti lääkkeisiin, eritoten kipulääkkeisiin. Paitsi pysyn aina annoksissa olen ottamatta ollenkaan jos vielä jalat pysyvät alla, eli yliannostuksesta se ei tullut. Onneksi olo helpotti parissa tunnissa. Äh, ehkä kaakaoni maito oli pilaantunutta ja olenkin vain menettänyt makuaistini.

No, huomisesta lääkkeet on joka tapauksessa loppu, yöunia tai ei. Noita ei voi ottaa tyhjään mahaan, ja huomenna jatkuu paasto jota saanen rauhassa jatkaa torstaihin asti. Se päänsärky vain sattuu niin saatanasti.

Olen syönyt koko päivän -eli hereillä ollut kaksi tuntia- mandariineja. Nyt on näppis ja hiiri ja kaikki siinä valkeassa möhnässä mitä niistä tulee. Nypin sen aina pois, biologian maikka sanoi joskus, että se on kuin hedelmän rasvaa. Kerää ja säilöö kaiken paskan. Voisinpa nyppiä itsestänikin rasvan ja kaiken paskan sen mukana. Sääli, että suurin osa siitä vain taitaa olla pään sisällä.

Pää tyhjä, maha täynnä

Loppuihan se viimein. Viikon 48 ponnistus ohi, ja onnellista kyllä, tätä vuotta on jäljellä enää neljä viikkoa (koska tätä ei enää lasketa). Olen hiukka kuitti, ikävä kyllä lähinnä henkisesti, fyysisesti rassaa vain kurkkukipu ja nukkumattomuus. Kävin eilen päänlatauksessa salilla, mutta hengitystiet tykkäsivät siinä huonoa, että tänään en lähde. Harmittaa, tätä olisi ollut hyvä miettiä soutulaitteen kanssa. Niinpä virkkaan, teen uudestaan ihanaa mekkoa johon lanka ei riittänyt koska olen niin ISO ja joudun vaihtamaan mallin vähemmän lankaa syövään.

Tänään olisi hyvä päivä tehdä kahvia termokseen ja linnoittautua lippa silmillä kirjaston nurkkaan lukemaan Cosmopolitania tai jotain muuta yhtä kehittävää. Paitsi ettei minun tee enää mieli kahvia. Ei ole tehnyt koko viikolla, mistä olen ollut huolissani, koska jo koskaan todella haluan kahvia niin tällaisissa tenttiputkissa. Helvetin paasto (syytän tästä sitä vaikken lopettanutkaan sumppeilua sen aikana). Rakastan kahvia, mutta mieleni ei tee sitä yhtään, ei edes sitä ihanaa Pauligin tummaa. Hö. Ja kofeiinitableteista puuttuu nautintoaspekti täysin.

Olen ahminut. Niin että hampaita särkee. Mikä, lakonista kyllä, oli ehkä odotettavissa. Pipo kiristi jo keskiviikkona iltapäivästä niin pahasti, etten ihan realismin nimissä uskonut kykeneväni puolen yön pänttirupeamaan pelkällä buranalla. Minusta 'turvallisen' ahmimisruuan varaaminen kohtauksen varalta on ongelmien kerjäämistä ja muutenkin pessimististä, eikä lainkaan tapaistani, mutta nyt tein poikkeuksen. Niinpä hain kilotolkulla mandariineja, kurkkua, tummaa riisiä, poppareita sun muuta, joilla ei saa henkeä itseltään kahdessa illassa. Ne, ja kotona jo olleet puurohiutaleet, hunaja ja glögimantelit kelpasivatkin hyvin yön pimeinä tunteina. Säästyin yölliseltä huoltikkareissulta, turvotukselta en. Maatessani illalla jalat kohti kattoa huomasin vielä uuden suonikohjunkin. Voi saatana nytkö niitä jo rupeaa tulemaan. Juuri nyt tuntuu ettei minussa ole kaunista kuin kynnet, jotka olen kahden kuukauden sitkeällä tuunauksella saanut melkein ehjiksi.

Se puuro taisi päätyä päähän, ajatus ei kulje. Taidan lähteä yskimään sinne kirjastoon, apteekin kautta ja tukisukat matkaan.

Stressipossu

No hmh, tekstistäni katosi vallan terä kun kävin lukemassa Valeriaanan kommentin (joka laittoi myhäilemään typerästi) ja toisten kirjoituksia. Tarkoitukseni oli avautua siitä, että kuten mainittu, tämä viikko on opintourallani aika tiukka. Kuten tapana on, muutun stressaantuessani vieläkin mukavammaksi kuin muuten olen, ja arvelin ehkäistä sitä ottamalla tänään pienen meditaatiotuokion (virkkaamiseen ja urheiluun menee liikaa aikaa tässä tilanteessa) joka kerta kun raivoitku lähestyy. Päätin perua päätökseni viisi minuuttia heräämisestäni tänäaamuna. Nousin niin sanotusti väärällä jalalla tai pikemminkin putosin suoraan perseelleni tähän keskiviikkoon. Näin painajaisia, kaikkein viimeisimpänä unen, jossa puntarini ei toiminut, enkä saanut sitä vaihdettua paunoilta kiloille ja kun sain, se näytti ties mitä hirveyksiä. Tästä oli oikein mukavaa herätä, kunnes tajusin, että olin nukkunut puolitoista tuntia (!!!) ohi herätyksen, ja olin näin ollen aika helvetisti päivän hommista jäljessä. Hattutemppuni viimeisenä muttei vähäisimpänä: pääsin herättyäni hädin tuskin edes ylös koko sängystä. Kävin eilen pilateksessa ensi kertaa pitkilleen, ja totesin pilateskuntoni aika paskaksi. Ilmeisesti sain vielä flunssanpoikasenkin sillä reissulla, ja jos jotain syvästi inhoan, niin tällaisia muistutuksia kuolevaisuudestani.

Ei siis meditaatiota tänään.

Anteeksi, pakko oli purkaa tämä tänne kun kämppäkavereillekaan ei kehtaa. Pienen perusvitutuksen nostaa myös se, että syötyäni eilen koko päivän ihmismäisesti ahmin illalla (säälittävää) kuiviltaan paketin ruiscräkkereitä ja niin ikään kuiviltaan pari kuppia mysliä (...säälittävää). Juuri ennen nukkumaanmenoa kun päivä oli mennyt niin hyvin kaikesta paineesta huolimatta. Panikoin edessä olevasta kahdesta vuorokaudesta koko ajan pahemmin, minun ei nytkään pitäisi olla kirjoittamassa täällä ja voi saatana kaikki leviää käsiin. Äh.

Vaikken koskaan luotasi poistunutkaan, tulen uudestaan

Mistähän sitä aloittaisi kun raportoinnissa on melkein viikon katkos ja tässä välillä mitään muuta olekaan kuin tapahtunut. Arvelin loikkia kaiken itselleni epäedullisen yli, mutta sitten paljoa kirjoitettavaa ei olisikaan, joten henkinen syyllisyysoksennus lienee ainakin edessä.

Torstai-iltani päättyi yllättäen vuoroon. En onneksi ollut tarpeeksi typerä lähteäkseni syömättä, joten hyvin jatkunut paasto tyssäsi siihen. Syöminen oli ärsytyksestä huolimatta hyvä veto, muuten illan ohjelmassa olisi varmaankin ollut Veera pyörtyy näytös, siinä kiireellä hommia sai paiskia. 20 tunnin koulu-työputken jälkeen haahuilin päivän kotona naamari zombituijotuksessa järsien hapankorppuja. Fazerin kumina namnam.

Olen perusluonteeltani tylsimys, mutta viime viikko vuoroineen ja parine tentteineen otti siinä lujille, ettei nollaus näkkäri-punkku-tv -putkella oikein riittänyt. Niinpä lähdettiin lauantaina kamun kanssa viihteelle -kuningasidea- ikävä kyllä tämän vuosipuoliskon ehkä ikävimpiin pippaloihin. Paitsi join niin paljon kuin kuivavoittoisen syksyn jälkeen uskalsin, söin myös ties mitä sotkua jota mieluummin en muistele. Alkoholi vaarantaa terveyden, niin se taitaa olla. Juteltiin aikamme tuntemattomille kuunnellen huonoa musiikkia, löydettiin pari tuttua joiden kanssa juoruiltiin sen mitä pikkutunneilla kykeni ja lähdettiin ei tarpeeksi humalassa jotta olisin voinut hylätä ne syödyt tiesmitkä vessaan samaa tietä kuin olivat alas menneetkin. Kaiken kukkuraksi lähdin vielä yöllä mukaan pitsalle, mikä oli kyllä virhe, ainakin aamufiilisten kannalta.

Niinpä tarvoin eilen yöpaikastani (ei, vakituisessa parisuhteessa kuten minäkin olevan naispuolisen kaverin sohvalta) varsin hattuuntuneena halki kaupungin illalla suuressa viisaudessani jalkaani vetämissä korkosaapikkaissa. Kukaan tuskin arvaa missä asun jos sanon että täällä oli aika helvetinmoinen myräkkä. Melkein tunnin nilkkavaarallisen liukastelun, kiroilun ja kivuliaan silmämunahuuhtelun (lunta tuli edelleen) jälkeen pääsin kotiin, vedin jalkaan oikeat kengät, lippahatun päähän ja painuin treeneihin. Huolimatta pienestä, fyysistä enemmän henkisestä krapulasta sain harkat kunnialla vedettyä. Siitä, ja kaikkiaan kahden tunnin pyryssä tarpomisesta tuli hyvä fiilis, tietynlainen suomiperkelemeininki. Sain vielä kiitostakin, mikä punastuttaa edelleen, tiedän sentään läskeistäni huolimatta suunnilleen mitä teen.

Eli positiiviset asiat (maanantai, ei pidä pilata uutta viikkoa jne). Painoni ei noussut kovin paljoa huolimatta paaston lopettamisesta ja sisuksieni myrkyttämisestä alkoholin vaikutuksen alaisena. Suivaannuin alamäestä kuitenkin riittävästi kiskoakseni eilisiltana vielä lihaskuntoa mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen, ja jota ajattelin jatkaa pienen kuurin ennen joulua. Ja sapuskaövereiden jälkeen tuntuu, että maltan pitää hampaani irti teollisuusjätteistä tulevan viikon. Paasto jatkuu suunnitelman mukaan viikon päästä johtuen loppuviikosta edessä olevasta henkisestä helvetistä. (Hullu voin olla, mutten tarpeeksi tyhmä kiusatakseni itseäni istuessani neljän seinän sisällä yötäpäivää liimattuna paniikissa tietkaruutuun.)

No tulihan niitä positiivareita kun vähän yritti, ei tässä nyt lopulta asiat huonostikaan ole. Varsinkin, kun tänään ei tarvitse liikkua kotoa enää minnekään, voin vetää kaikessa rauhassa vehnälesepuuroani, panikoida tulevasta ja yrittää unohtaa vatsamakkarani vähäksi aikaa. No hyvä, jos elämä maistuu välistä muullekin kuin paskalle, se on aina kaikki kotiinpäin.

Myöhästyin tänään harkoista, koska en syödessäni huomannut paljonko kello on. Jos ei tämä ole viesti yläkerrasta niin mikä?

Melkein kunniallinen loppu

Huijasin vähän eilen, otin illalla pari kalkkitablettia hiljentämään mahaa ja laitoin iltateehen lusikallisen hunajaa. Se minulle suotakoon, tulipahan uni pyytelemättä. Tänä aamuna oli melkein harras olo kun sain piimälasillisen kätösiini, katselin auringonnousua ja odotin kahvin tippumista. Kaiken lisäksi se oli oikeaa piimää, kun lähikaupassa ei ollut rasvatonta. Taidan shopittaa lähiseudun huonoimmin varustellussa pikkumarketissa. Ja se kahvihan vasta hyvää oli, kahden päivän tauon jälkeen.

Arvelin aamulla aloittaa syömisen kurkku-tomaattilinjalla jo illalla, ja tehdä huomiseksi ruokasuunnitelman. Elämän perustotuuksia, ei kannata jättää liikaa hyvän yrityksen varaan, ettei lähde homma lapasesta. Kuljeskelin koulun jälkeen kaupassa kuin ihmemaassa (onneksi ostoslista kännyssä) hiplailemassa paketteja todennäköisesti typerä virne naamallani. Psyyke petti, ja sain perusteltua itselleni miksi minusta tulisi maailman onnellisin ihminen jos saisin pari uuniperunaa tänäiltana (mikä fiksaatio tämäkin on). No hyvä, kyllä tulikin kun sain ne lautaselleni. Tajusinpa vielä syödäkin hitaasti, parempi niin koska ähky siitä tuli joka tapauksessa.

Ikävä kyllä minun ja uuniperunan kuherruskuukausi oli lyhytaikainen. Harhauduin pitkästä aikaa lasiluurangon sivuille, ja läskiahdistus iski välittömästi. Ryhdyin kirjoittamaan etten häipyisi pienten tyttöjen huoneeseen tekemään mitään typerää, seuraavaksi ohjelmassa on kirje äitille ja sitten vaikka pasianssia niin kauan, että maha on taas suunnilleen tyhjä ja voin mennä nukkumaan. Ei pelkoa ahmimisesta siis, *ituttaa että ylipäätään avasin suuni. Miksi minulla on VÄLIPÄIVÄ jos prkl mätän ruokaa PAASTOpäivinä?!? Suututtaa. Vaaka sentään näyttää samaa kuin aamulla, eli vähän verrattuna viime viikkoon. Ja huomisen ruokasuunnitelma on hyvä. Ja oli se pottu sittenkin taivaallista.

Jotenkin osuu päivän aiheeseen...

Heh XD

Vesipaastopäivä ensimmäistä kertaa ehkä kahteen vuoteen

Yllättävän hyvä olo. Arvelin, että viimeistään vesi (/tee) päivä ottaisi fyysisestikin lujemmille, mutta koko ajan yltyvää palelua ja pientä huimausta lukuun ottamatta olo ei ole hassumpi. Haistan mielettömän tarkasti, kämppisten aamukahvi tuoksui huumaavan hyvälle, puhumattakaan likkojen kokkauksista tai irtoteepurnukastani. Ja psyykkisesti tämä nyt on vain lomaa. Ihana tyhjä, puhdas, ja jotenkin rauhallinen olo. En edes käsitä enää, miten voisin ahmia napa paukkuen maistamatta mitään, suoraan purkista/paketista/jääkaapista tai mistä milloinkin. Katselin tänään koululla sitä sapuska-automaattia ja muistelin, mitä kaikkea senkin sisuksista olen vetänyt omiini kunnolla edes tajuamatta mitä syön, puhumattakaan kotona seuranneista sessiosta. En edes pidä suklaapatukoista sun muista (paitsi että tulee aina huono omatunto, ne ovat oikeastikin aika pahoja). Miksi ihmeessä en kerran ahmiessani ahmi jotain mistä pidän.

Myönnän, että saatan saada vastauksen edelliseen kysymykseen paastoprojektin loputtua tai viimeistään joululomalla...

Yhtä ruokaa minun todella tekee mieli, ei nälän vuoksi vaan siksi että tekee mieli, nimittäin uuniperunoita. Chili-paprikakuorrutettuja potunpuolikkaita, plus tietty kermaviiliä, aah. Pottu on muutenkin kaikin puolin hyvää, juuri riittävän epäterveellistä (ei kuitua, tärkkelystä ja näin) että tulee herkuttelufiilis, mutta riittävän terveellistä ettei tule huono omatunto. Keskiviikkona on välipäivä... No joo, voisin juuri nyt pitää esitelmän vaikka kalanmaksaöljyn hienoudesta, kumma miten pistää nuppia sekaisin syömättömyys.

Ja kaikkein parasta. Kävin tänään puntarilla, ja painoni on pudonnut paljon enemmän kuin odotin. Jos hyvin käy, pääsen huomenna alle 'maagisen rajani' josta vähemmän olen painanut joskus kevättalvella kahden kuukauden itseaiheutetun vatsataudin jälkeen. Ei sillä, että se olisi kovinkaan vähän, mutta alkaa jo olla kotoisampi olo sekä kropassa että farkuissa. Ja mikä ettei, nyt kun ne ylipäätään mahtuvat jalkaan taas.

Kuivilla syömisestä

Sama epämääräinen närkistely jatkui olosuhteiden pakosta edelleen, ja valmistautuminen paastoon näinollen jäi. Perjantai ei mennyt ihan putkeen, jouduin selviämään myöhään iltapäivään parilla kahvikupposella ja aamun pikkujogurtilla. Tämän jälkeen oli tarjolla vain voileipäkakkua (!!!) tai ei mitään, valitsin edellisen. Eilisen olin jo syömättä lukuun ottamatta paria juustosiivua (taantuma, vaihdan eläinlajia apinasta jyrsijään nyt) ja marenkipalaa (pyörrytti, ja tykkään marengista). Ja masuparka odotetusti niin sekaisin että huhhuh, mitä tuo juusto tuskin ainakaan parantaa. Mutta sekaisinmenon hyvä puoli: en ole nälkäinen. Epäilin toistamiseen olevani tulossa kipeäksi, kun edes ei tee mieli ihmeemmin mitään. Istuin päivälläkin teemuki kourassa katsomassa kämppiksen syömistä ja turisemassa ilman mitään hinguntoja. Mutta ei, eiköhän tämä ole vain vatsan protestia. Yritän olla kunnolla, juoda riittävästi ja sitten aikanaan (=keskiviikkona) totuttautua huolellisemmin syömään uudelleen. Amen.

Pohdin tuota paasto-ahminta -kuviota, ja miksi on helpompi olla syömättä ollenkaan kuin syödä kunnolla ahmimatta. Ahmimalla kesken/jälkeen paaston saa itsensä niin kipeäksi ettei ikinä (ketkä ette ole kokeilleet, keep it that way), mikä hillitsee minulla kyllä pahinta, mutta se, ettei voi ottaa vähääkään 'epäonnistumatta' auttaa myös. Katsoin joskus yhden niistä kymmenistä maailman-lihavin-joku -dokkareista, jossa oli tiedettävästi eniten laihduttanut ja samassa eniten takaisin lihonut mies. En löytänyt sitaattia, mutta hän totesi suunnilleen näin: Ahmija ei voi kokonaan jättää huumeettaan, hänen täytyy oppia kohtuukäyttämään ruokaa. Tupakoitsija voi lopettaa, juomari voi lopettaa, ahmija ei voi kokonaan lopettaa. Se on kuin narkkari joutuisi ottamaan huumettaan sopivasti kolme kertaa päivässä käyttämättä liikaa.

Osuvasti todettu. On helpompi olla aloittamatta lainkaan kuin lopettaa ajoissa. Ehkä siksi on helpompaa olla kokonaan kuivilla ruuasta kuin syödä kohtuudella.

Epämääräinen melkeinpaasto-päivä

Minusta taitaa olla sukeutumassa kunnon ressipossu, tai sitten olen (hyvin yllättävää) tulossa kipeäksi. Tänään oli aika iso esitelmä jota väänsin suht myöhään, ja tenttejäkin on riittänyt. Ja mitäpä totean tullessani kotiin (juostuani uudestaan yliopistolle ja takaisin yhden typerän mehupullon takia), päätä särkee, kaikkea kivistää ja pientä kuumetta. Ei tunnu muuten kipeältä, joten luulen vastauksen olevan ressipossu. Possu siksi, että en ole tänään oikeastaan paastonnut, pikemmin syönyt hyvin huonosti, mutta sisältäen lopun parikyt grammaa briejuustoa joka oli hyvää vaikkakin aika turhaa. Hassua miten paljon helpompaa on syödä huonosti tai paastota kuin syödä kunnolla.


Onnistuin tänään keplottelemaan itseni huomisesta sosiaalisesta tilanteesta joka olisi sisältänyt pakollista syömistä ja juomista, ja vaihtamaan sen päiväkahveihin lempikahvilassani. Tarkoittaa sitä, että huomenna voisi ottaa ihan oikean paastonvalmistautumisen. Paitsi jos (&%¤*#! sentään) tulen kipeäksi. Tämä on ollut paljon kivempaa kuin odotin. Hörpin kaiket päivät bonaquaa, piimää ja ananasmehua voittajafiiliksissä, ja housut sen kuin löystyvät. Niin, siis nämä kolme ensimmäistä paastopäivää plus tänäinen. Mutta silti. Saa nähdä mitä mieltä olen kun ensimmäinen 'oikea', viisi -välipäivä- + nelipäiväinen paasto alkaa viikonlopun jälkeen. Se voi tarvita henkistä valmistautumista jo vähän enemmän.

Rauhoittumisharjoituksia (huonolla menestyksellä)

Sekava olo nyt. Täällä on ollut koko alkuviikon päällä ihan järkeä vailla sosiaalinen kriisi johon olen tullut kaapatuksi mukaan. Ja muuta härdelliä piisaa sitäkin, seuraavat kuusi viikkoa näyttävät aika kamalilta koulun suns muun suhteen. Tämä on keppihevosena sille, etten ole edes aloittanut valmistautumista huomisen paastoon (iltapalaksi brie-juustoa jne). Ja ressaan ihan pirusti. Jos jotain hyvää, ainakin strippaavat valmentajat ovat unohtuneet XD Nyt juon kamomillateetä, kuuntelen musiikkia ja yritän orientoitua siihen, että söisin huomisaamuna jotain mikä vähän valmistaisi massua syömättömyyteen, ja paastoaisinkin sen jälkeen perjantai-aamuun. Huomenna olisi taas treenit, saa nähdä miten siellä menee.

Kävin tässä paikallisessa Humanassa ja päädyin aika pahaan sovituskoppikriisiin. Kokeilin nättiä mekkoa -vähän pientä- joka sai vatsani näyttämään siltä kuin olisin neljännellä kuulla (oikeasti, kahdella kaverillani on vauva ja juuri siltä se näytti). Ahdisti, vaikka kuinka selitin itselleni etten ole ylipainoinen, että voin ottaa rauhallisesti ja keskittyä olemaan tekemättä mitään typerää, ahdisti silti. Kotona katsoin vatsaani pienestä kylppäripeilistämme. Joskus aikoinaan minulla oli tapana vetää vatsaa sisään niin paljon kuin pystyin ja toivoa, että olisin niin laiha. Kun vedin vatsaa sisään nyt, en näyttänyt niin laihalta että olisin mielestänui laiha. Tuntui pahalta. Tunsin itseni myös hyvin typeräksi mikä on ehkä hyvä asia.

Vielä, Molly, jos poikkeat täällä, lähettämäsi sähköposti palautti viestit, laittaisitko mailia tervehenkinen@gmail.com Tai kommenttia. Voi ääh kun sähköinen mitätämänyton prakaa.

Joululahjaksi silmälaput

Kuten ehkä olen maininnut, en kuulu siihen onnelliseen joukkoon kansalaisia jotka kiinnostuvat vain vastakkaisen sukupuolen edustajista. Olen muistaakseni myös joskus avautunut siitä kivasta, nätistä treeneristä jonka kiusattavana käyn pari kertaa viikossa. Johon olin vähän ihastunut (ja kukapa kieronpaan kasvanut ei olisi). No, kävin tänään kahdet harkat kun korvasin väliin jääneet toisen ryhmän kanssa ja näin ollen lähdettiin salilta samaan aikaan. Hän tuli pukariin kun olin jo menossa ja ryhtyi juttelemaan mukavia vaatteita vaihtaessaan. Kyseli opinnoista, niin kuinka kauan olinkaan asunut täällä, oliko kotikaupungissani sitä ja tätä ja näin. Punastuin (ehkä) hieman, vastailin ja kyselin vuorostani (välihuomautus: oletteko muuten huomanneet miten tukalaa on katsoa kun joku riisuu, jos itse on topattuna talvipukimiin?). Treeneri heittää yläosattomiin, pukee paidan ilman rintsikoita, huomaa että se on väärin päin, strippaa uudestaan. Veera koittaa olla hämmentymättä tilanteesta, katselee kaapinovia ja toistaa se on hetero, se on hetero, se ei tee tuota tahallaan se on niin hetero että melkein ei ole. Ja sitten se ryhtyi kyselemään miksei Mieheke ole muuttanut tänne ja katsoi hiukka kieroon. Ja sitten se otti puheeksi strippiairobikin jossa oli käynyt. Tässä kohti Veera totesi paeta paikalta, mikä oli hyvä siirto. Ei perkele. Joko näytän niin suuntautuneelta että se teki tuon piruuttaan (naiset on sellaisia), tai sitten mielikuvitukseni joutaisi lomalle. Todennäköisesti jälkimmäistä, käytän sentään ripsiväriäkin. Joskus.

Puolustuksekseni haluan sanoa, että paitsi ikävöin Miehekettä myös nukun yksin nyt pari viikkoa, mistä syystä ajatukset vähän kiertää miten sen nyt sanoisi... yksin nukkumisessa. Toisin sanoen tuollaisia päätä sekoittavia naisihmisiä tässä viimeksi kaivataan. Miksi ihmeessä suuntautuneille ei ole omia pukuhuoneita? Ei hitto minä olen helppo. Olisin. ÄH!

Ei hitto se nainen on kaunis.

Ja niin juu, syöminen taas on kivaa, vedin päivän kahvia ja arrakkileivoksia (teki ihan pirusti mieli) ja nyt illalla rehuja ja banaania sun muuta apinanruokaa. Tuntuu hyvältä kun ensimmäiset paastopäivät meni vaivattomasti, jäljellä on 14 seuraavan viiden viikon aikana. Niistä kolme tai neljä on tarkoitus vesipaastota. Että näin tänään.

Puolitoista päivää

Toinen paastopäivä hurahtanut jo puoleen ilman että huomasin ollenkaan. Nälkä ei ole, päätä on särkenyt vain hetkittäin, ei huimaa (ehkä mahtavan kuukautisturvotuksen nostaman verenpaineenkin takia), ei okseta. Kivaa. Tosin olen pitänyt kalorit aika korkealla, on täydet pänttäyspäivät kumminkin. Pökertyminen ei sovi ohjelmaan. Ja syön ketjussa purkkaa joka huijaa massua vähän (kiitos Lidl ja Rainbow). Lisäksi join eilisiltana energiavajeen tehokkaasti nollaavaa kaakaota (minun kaakaoni ja sulatetun suklaan ero on vain kerma, jota kaakaossani on enemmän). Ihme kyllä en tähän päivään mennessä ole ryhtynyt nipottamaan siitä, niin energiapommi kuin se onkin. Se on hyvä, pitääkin olla jotain mistä ei tule henkistä pahaa oloa (fyysisen sillä kyllä saa aikaan =).

Ainoa kunnolla iskenyt paastohaitta on palelu. Kädet ja jalat alkoivat kylmetä eilen iltapäivällä, ja nyt saa jo säätää pattereita. Tekisi mieli puuroa, ihan siksi että se lämmittää niin ihanasti. Huomenna päiväpuoleen sitten.

Yllätyn joka kerta sitä, miten paljon syömisen ja ruuan näkeminen herättää himoja, vaikkei olisi nälkäkään. Kaksi päivää nyt katselee hampurilaismainoksia ja kämppiksen letunpaistoa, mutta mitenhän pidemmät syömättä olot tulevat sujumaan. Seitsemän päivää parilla hedelmä/ vihannespäivällä välissä voi olla jo toinen juttu. En ole tainnut paastota niin pitkään tai ylipäätään pitänyt näin pitkää paastoilukautta mikä nyt on suunnitelmissa sitten neurootikkoaikojeni. No, mikäpä siinä, jos saan syömistä edes vähän hallintaan taas, on se lettu- sun muiden tuskien väärti mennen tullen.

Paaston lähtölaskenta

Huomenna alkaa ensimmäinen, kaksipäiväinen paasto. Jänskättää jo vähän. Olen laskeutunut siihen nyt kaksi päivää, ja tuntuu ihan hyvältä. Paitsi että ahmin tänään. Kaikkein naurettavinta on, että ahmin dippivihanneksia ja kasviskeittoa. Kun tajusin mättäväni 'välipalaani' suuhuni voimatta lopettaa, olisin varmaan tikahtunut naurusta jos en olisi jo tikahtunut kukkakaalista. Ihan todella, miten tuollaiseen voi suhtautua? Mieleni ei edes tehnyt muuta, kunhan tyhjensin vauhdilla viimeiset puolitoista kiloa kasviksia jääkaapista. Ja sitten lopetin. Siis vain lopetin, ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Tästä hämmentyneenä siivosin tunnin, minkä jälkeen hotaisin lopun vihanneskeiton. Se ei loppuviimeksi haittaa, koska soppa koostui vain kaalista, porkkanasta ja pavuista ja olisi tuskin ollut syötävää enää sunnuntaina jolloin on seuraava kiinteän ruuan päivä. No hyvä, ainakin voin aloittaa paaston huomenna tyhjällä jääkaapilla. Ja olla onnellinen, ettei tuosta tullut kohtausta jota jo pelkäsin enkä päätynyt syömään vaikkapa puukolla jäistä hilloa (joka olisi ollut ainoa tarjolla oleva ahmittava).

Sain eilen lisäpotkua paastoamiseeni (jonka tarkoitus huom ei ole laihduttaa mutta joka toivottavasti sen tekee) hippaloissa, jossa oli paikalla meidän Simpsons-sukupolven Lisaksi lisänimeämä opiskelukaveri. Lisa siksi, että hän on suorastaan ärsyttävän fiksu ja täydellinen blondikaunotar. Ja painaa ehkä neljäkymmentäjotain kiloa, ja suostui koko iltana syömään vain kurkkutikkuja. Potutti siinä istuessa levähtänyt massuni ja vaikka mikä, ja koska potutukseen auttaa parhaiten ilmainen viina, tänäaamuna ei olisi maistunut edes krapularuoka. Mutta lisämotivaatio nollannee terveyshäviön. Minusta tuskin tulee yhtä solakkaa kuin joskusmuinoin, mutta toivottavasti alan piakkoin edes mahtumaan omiin vaatteisiini taas.

Marraskuu on mukava kuukausi

Olen käynyt vanhempien luona ylläpitämässä perhesuhteita, nähnyt Miehekettä ja näiden vaikutuksesta rauhoittunut vähän. Lihonut todennäköisesti paljon, mutta sillä ei juuri nyt ole niin paljoa väliä kuin sillä, että minun on perkele sentään saatava elämääni selväksi, vielä kun siinä on jotain selväksi saamista. Eikä mitenkään yleisesti mitä aion elämälläni tehdä yms, vaan ihan perusarki järjestykseen. Se, että tiedän mitä tapahtuu (=mitä ruokaa saan näköpiiriini) parhaimmillaankin tunnin eteenpäin, ruokkii näitä häiriöhetkiä ihan liikaa.

Olen surkea noudattamaan tarkkoja ohjeita (kykenemätön leipomaan reseptistä esimerkiksi), mutta arvelin sitenkin yrittää päiväsuunnitelmien väsäämistä. Vaikka inhoan sellaisia suuresti. Sitten minulla on edes lunttilappu siitä, miten päivän pitäisi mennä. Ja koska paastoista joudun joka tapauksessa tekemään kalenterin, voisin yrittää leikkiä pari viikkoa järjestelmällistä. Kaikki tarkat suunnitelmat vain aina haiskahtavat minusta niille anskuaikojen tappoaikatauluille, ehkä antipatiat tulevat siitä. Mutta, marraskuu on hyvä aika kokeilla tämmöisiä, kaikki ovat masentuneita, ulkona on rumaa eikä kukaan jouda ihmettelemään jos katson joka puoles tunti kalenterista mitä teen seuraavaksi.

En varmaan ole maailman ainoa ihminen jota marraskuu ei masenna, mutta kun ympäriltä kuuluu pelkkää marinaa ne muut lienee jossain peiton alla piilossa. Tai eipäs, tullessani vanhempieni luota valtion rautateiden matkassa tähän mukavaan yliopistokaupunkiin jossa asun, jouduin pitkästä aikaa istumaan vieruskaverin, nukkuvan sellaisen, kanssa. Syletytti, kunnes tämä aurinko mieheksi heräsi, jutteli vähän mukavia ja hymyili, ja pelasti täten minun maanantaini. Voi kun jotkut osaavat olla mukavia heti maanantiaamusta. Hävetti suorastaan oma kello seitsemän ruttunaamani.