Kaikki kunnossa?

Ahmin tänään. En kauheasti, siinä tonnisen (päivärajakaan ei taida ylittyä kun nyt ei tee mieli mitään), mutta mikä kaloreissa vähemmän se hitutuksessa ilmeisesti enemmän. Ihan semmoinen perus valkea leipä-rasva-sokeri ahmi (en ollut kotona, mikä helpotti vähän), ei onneksi mitään sen pahempaa, mutta en ymmärrä miksi hitossa sen piti taas karata käpälästä. Tiesin, että kiusauksia olisi edessä joten olin syönyt ennen sitä, olin valmistautunut henkisesti, en ollut väsynyt (toisin kuin nyt sen jälkeen). Ärh.

Syytän koko älyttömyydestä sitä, että ajatukseni ovat kokoilleet taas mukavan tuulenpesän, enkä pysty keskittymään kunnolla. Mietteet pyörivät kehää välillä hoitamattomat hommat - olenpas huono ihminen - satunnainen joskus saatu kritiikki (älkää jooko kysykö miksi vatvon sellaisia) - laihdutus - ahmiminen.

Mietin, että olisin pitänyt mietiskelyn kokonaan pois tältä blogilta (se on, jos mahdollista, vielä häröilyäkin henkilökohtaisempaa), mutta kun kerran on aloitettu niin miksei sitä jatkamaan. Lisää naurua maailmaan jos ei muuta. Niin, jos ei vielä ole tullut ilmi käyn usein ja helposti kierroksilla mikä on syynä siihen että harjoittelen ajattelematta olemista. Olen huomattavasti parempi pitämään ajatusoksennustuokioita kaikesta mitä sillä hetkellä pidän paskana, joten se on vähän myös vastapainoksi sille. Nyt se ei ole onnistunut kunnolla moneen viikkoon. Mietin vaivaavia tai levällään olevia juttuja melkein joka ilta, mutten jaksa keskittyä mielen pitämiseen käyttökelpoisena. Mikä saa pohtimaan maailman pahuutta kahta enemmän ja vie koko ajan kauemmaksi kaikesta järkevästä. En saa ajatuksiani irti, ja se väsyttää.

Opiskelukaverini kysyi vähän aikaa sitten onko kaikki kunnossa (kaikki on tietysti kunnossa, helmikuu vain vituttaa). Olen kuulemma poissaoleva. Emme ole kovin paljoa tekemisissä, ja vasta silloin tulin ajatelleeksi, etten ole jutellut hänen enkä kenenkään muunkaan kanssa pitkiin aikoihin paria sanaa enempää. Olen heittäytynyt vielä tavallistakin epäsosiaalisemmaksi huomaamatta sitä edes itse.

Voisin välittää siitä enemmänkin. Se saattaisi olla hyvä.

Stressipossu

No hmh, tekstistäni katosi vallan terä kun kävin lukemassa Valeriaanan kommentin (joka laittoi myhäilemään typerästi) ja toisten kirjoituksia. Tarkoitukseni oli avautua siitä, että kuten mainittu, tämä viikko on opintourallani aika tiukka. Kuten tapana on, muutun stressaantuessani vieläkin mukavammaksi kuin muuten olen, ja arvelin ehkäistä sitä ottamalla tänään pienen meditaatiotuokion (virkkaamiseen ja urheiluun menee liikaa aikaa tässä tilanteessa) joka kerta kun raivoitku lähestyy. Päätin perua päätökseni viisi minuuttia heräämisestäni tänäaamuna. Nousin niin sanotusti väärällä jalalla tai pikemminkin putosin suoraan perseelleni tähän keskiviikkoon. Näin painajaisia, kaikkein viimeisimpänä unen, jossa puntarini ei toiminut, enkä saanut sitä vaihdettua paunoilta kiloille ja kun sain, se näytti ties mitä hirveyksiä. Tästä oli oikein mukavaa herätä, kunnes tajusin, että olin nukkunut puolitoista tuntia (!!!) ohi herätyksen, ja olin näin ollen aika helvetisti päivän hommista jäljessä. Hattutemppuni viimeisenä muttei vähäisimpänä: pääsin herättyäni hädin tuskin edes ylös koko sängystä. Kävin eilen pilateksessa ensi kertaa pitkilleen, ja totesin pilateskuntoni aika paskaksi. Ilmeisesti sain vielä flunssanpoikasenkin sillä reissulla, ja jos jotain syvästi inhoan, niin tällaisia muistutuksia kuolevaisuudestani.

Ei siis meditaatiota tänään.

Anteeksi, pakko oli purkaa tämä tänne kun kämppäkavereillekaan ei kehtaa. Pienen perusvitutuksen nostaa myös se, että syötyäni eilen koko päivän ihmismäisesti ahmin illalla (säälittävää) kuiviltaan paketin ruiscräkkereitä ja niin ikään kuiviltaan pari kuppia mysliä (...säälittävää). Juuri ennen nukkumaanmenoa kun päivä oli mennyt niin hyvin kaikesta paineesta huolimatta. Panikoin edessä olevasta kahdesta vuorokaudesta koko ajan pahemmin, minun ei nytkään pitäisi olla kirjoittamassa täällä ja voi saatana kaikki leviää käsiin. Äh.