keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Tasapainolaudalla itsetunto

Yliopistokaupunki kutsui ja ollaan taas Miehekkeen kämpillä. Koristin täällä asuntoa yksinäni viikon kun Mieheke jäi lopettelemaan urakkaa vanhaan kotikaupunkiin vanhalle pomolle ja minä tulin takaisin tänne huomattavasti siedettävämpään hommaan. Työ on tosiaan kivaa, pakottaa ylös aamuvarhaisella ja on fyysistä mikä tekee syömisestä vähän helpompaa. Ehkä kiitos sille selvisin yksinolostakin suht hyvin. Silti itsetunto on tehnyt syöksykierrettä, läskiahdistus ottaa koko ajan suurempia mittoja, ja jollen söisi jokaista ateriaa joko Miehekkeen kanssa tai autossa (pirun pitkät työmatkat, kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun pakko on syödä ettei pyörry) oksentaisin varmaan useamman kerran päivässä. Turvaruoat alkavat olla mennyttä, mikään ”synnitön”, kurkut, porkkanat, näkkäri jne ei maistu, tai jos maistuu, kilon kerta-annoksina.

Mikä hitto kesässä on niin vaikeaa? En ole edelleenkään vetänyt uikkaria päälle kertaakaan, eikä ole suunnitelmissakaan sen puoleen, typerää. Valo ja puolipukeiset ihmiset saavat tuntemaan itsensä niin... rumaksi.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Edistysaskel

Ostin kesämekon. Tyköistuvan, värikkään, hassun kesämekon kokoa M, enkä yskinyt sitä edes varttia. Itseasiassa kokoa S ei ollut, mekko on alesta, ja se oli pieni M, mikä tosin ei muuta piiruakaan sitä tosiasiaa, että ostin yläosallisen vaatteen kokoa jokin muu kuin S. Yläosallisen siksi, ettei minua siunattu samaa kokoa olevilla ylä- ja alaruumiilla. Että näin.

Mietin, uskaltaisinko varovasti kysyä työkaverilta (siltä laihalta), miten paljon se urheilee. Näetsen, nainen on näyttänyt mahtavalta ne neljä vuotta mitkä olen sen nimeltä tiennyt, se painaa ehkä 45 kiloa, lihasvoima varmaan parempi kuin minun, sillä on noin vuoden ikäinen lapsi enkä ole nähnyt sitä ikinä väsyneenä. Onko tuollaista mahdollista tehdä ilman häikkää päässä tai burn outia? En siis ajatellut kysyä onko sillä jompaa kumpaa, mutta vähän herättää keskustelua siitä mitä se tekee sen eteen. Se nimittäin loisi ihan uutta uskoa kunnolliseen paranemiseen, jos voisi uskoa sen olevan ihan mahdollista. Ettei tarvitsisi lihoa enää enempää. Tai että voisi laihtua sen näköiseksi, ettei tarvitsisi aina katsoa omaa peilikuvaa kuin vierasta. Se käy väsyttämään pidemmän päälle, kun ei hahmota itseään ja mittojaan, ja kun omakuva heittää vuoroin suht normaalin, vuoroin tankin välillä. Ja jos vaikka voisi tuntea itsensä hoikaksi. Kaipaan sitä.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Pieniä suuria muutoksia

Työt alkoivat pari viikkoa sitten, ja sen jälkeen vapaa-aika on rajoittunut nukkumiseen ja suihkussa käymiseen. Selittelen tässä kirjoitustaukoja, jotka tulevat jatkumaan edelleen. Netti on rämä ja koneen edessä istuminen ei vaan jotenkin sovi kesähässäkkään.

Mitä siis olen tehnyt paitsi skitsahtanut äitin sanomisista. Tärkeintä, mitä en ole. En ole oksuillut. Siinä ei tällä kertaa (joskus kun jaksan, muistelen vanhoja ja sitä miten silloin näiden kuvioiden kanssa meni) tapahtunut mitään isoa ahaa-elämystä, se vain loppui, kun päätin lopettaa sen heti alkuunsa. Päätöstä vauhditti se, että olen koko ajan töissä tai Miehekkeen kanssa, enkä kestä miettiä että kuulikohan/ haistoikohan/ arvasikohan tuo yksi nyt jotain.

Sääli kyllä, tuon päätöksen jälkeen olisi voinut mennä paremminkin. Oksentaminen on riittävän hyvä syy olla ahmimatta (ei tarvitse sitten oksentaa), ja sen loputtua ahminta on taas välillä nostanut päätään. Onnellinen parikiloinen, jonka tiputin ahminnasta huolimatta keväällä uhkaa tulla takaisin, ja se kiristää ruuvia koko ajan pahemmin. Hetkittäin jopa hyväksyn, että en ole laiha, mutta grammaakaan tästä läskimpi en suostu olemaan. Arki sujuu nyt omalla painollaan kun olen töissä niin paljon kuin jaksan ja loppuajan Miehekkeen kanssa, mutta olo on hutera. Laiha työkaveri saa ajattelemaan oksentamista ja loputtomia juoksulenkkejä, kylppärin peili itkemään. Työ on fyysistä ja pakottaa syömään ja käymään suihkussa, molemmat hyviä asioita, vaikka Miehekkeen voikkarit nostavatkin palan kurkkuun. Ja ei, en ole käynyt uimassa, enkä aio.