Työt alkoivat pari viikkoa sitten, ja sen jälkeen vapaa-aika on rajoittunut nukkumiseen ja suihkussa käymiseen. Selittelen tässä kirjoitustaukoja, jotka tulevat jatkumaan edelleen. Netti on rämä ja koneen edessä istuminen ei vaan jotenkin sovi kesähässäkkään.
Mitä siis olen tehnyt paitsi skitsahtanut äitin sanomisista. Tärkeintä, mitä en ole. En ole oksuillut. Siinä ei tällä kertaa (joskus kun jaksan, muistelen vanhoja ja sitä miten silloin näiden kuvioiden kanssa meni) tapahtunut mitään isoa ahaa-elämystä, se vain loppui, kun päätin lopettaa sen heti alkuunsa. Päätöstä vauhditti se, että olen koko ajan töissä tai Miehekkeen kanssa, enkä kestä miettiä että kuulikohan/ haistoikohan/ arvasikohan tuo yksi nyt jotain.
Sääli kyllä, tuon päätöksen jälkeen olisi voinut mennä paremminkin. Oksentaminen on riittävän hyvä syy olla ahmimatta (ei tarvitse sitten oksentaa), ja sen loputtua ahminta on taas välillä nostanut päätään. Onnellinen parikiloinen, jonka tiputin ahminnasta huolimatta keväällä uhkaa tulla takaisin, ja se kiristää ruuvia koko ajan pahemmin. Hetkittäin jopa hyväksyn, että en ole laiha, mutta grammaakaan tästä läskimpi en suostu olemaan. Arki sujuu nyt omalla painollaan kun olen töissä niin paljon kuin jaksan ja loppuajan Miehekkeen kanssa, mutta olo on hutera. Laiha työkaveri saa ajattelemaan oksentamista ja loputtomia juoksulenkkejä, kylppärin peili itkemään. Työ on fyysistä ja pakottaa syömään ja käymään suihkussa, molemmat hyviä asioita, vaikka Miehekkeen voikkarit nostavatkin palan kurkkuun. Ja ei, en ole käynyt uimassa, enkä aio.
Vol. kiljoona ja kaksisataatuhattakolme
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti