Ostin kesämekon. Tyköistuvan, värikkään, hassun kesämekon kokoa M, enkä yskinyt sitä edes varttia. Itseasiassa kokoa S ei ollut, mekko on alesta, ja se oli pieni M, mikä tosin ei muuta piiruakaan sitä tosiasiaa, että ostin yläosallisen vaatteen kokoa jokin muu kuin S. Yläosallisen siksi, ettei minua siunattu samaa kokoa olevilla ylä- ja alaruumiilla. Että näin.
Mietin, uskaltaisinko varovasti kysyä työkaverilta (siltä laihalta), miten paljon se urheilee. Näetsen, nainen on näyttänyt mahtavalta ne neljä vuotta mitkä olen sen nimeltä tiennyt, se painaa ehkä 45 kiloa, lihasvoima varmaan parempi kuin minun, sillä on noin vuoden ikäinen lapsi enkä ole nähnyt sitä ikinä väsyneenä. Onko tuollaista mahdollista tehdä ilman häikkää päässä tai burn outia? En siis ajatellut kysyä onko sillä jompaa kumpaa, mutta vähän herättää keskustelua siitä mitä se tekee sen eteen. Se nimittäin loisi ihan uutta uskoa kunnolliseen paranemiseen, jos voisi uskoa sen olevan ihan mahdollista. Ettei tarvitsisi lihoa enää enempää. Tai että voisi laihtua sen näköiseksi, ettei tarvitsisi aina katsoa omaa peilikuvaa kuin vierasta. Se käy väsyttämään pidemmän päälle, kun ei hahmota itseään ja mittojaan, ja kun omakuva heittää vuoroin suht normaalin, vuoroin tankin välillä. Ja jos vaikka voisi tuntea itsensä hoikaksi. Kaipaan sitä.
Vol. kiljoona ja kaksisataatuhattakolme
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti