Vaikken koskaan luotasi poistunutkaan, tulen uudestaan

Mistähän sitä aloittaisi kun raportoinnissa on melkein viikon katkos ja tässä välillä mitään muuta olekaan kuin tapahtunut. Arvelin loikkia kaiken itselleni epäedullisen yli, mutta sitten paljoa kirjoitettavaa ei olisikaan, joten henkinen syyllisyysoksennus lienee ainakin edessä.

Torstai-iltani päättyi yllättäen vuoroon. En onneksi ollut tarpeeksi typerä lähteäkseni syömättä, joten hyvin jatkunut paasto tyssäsi siihen. Syöminen oli ärsytyksestä huolimatta hyvä veto, muuten illan ohjelmassa olisi varmaankin ollut Veera pyörtyy näytös, siinä kiireellä hommia sai paiskia. 20 tunnin koulu-työputken jälkeen haahuilin päivän kotona naamari zombituijotuksessa järsien hapankorppuja. Fazerin kumina namnam.

Olen perusluonteeltani tylsimys, mutta viime viikko vuoroineen ja parine tentteineen otti siinä lujille, ettei nollaus näkkäri-punkku-tv -putkella oikein riittänyt. Niinpä lähdettiin lauantaina kamun kanssa viihteelle -kuningasidea- ikävä kyllä tämän vuosipuoliskon ehkä ikävimpiin pippaloihin. Paitsi join niin paljon kuin kuivavoittoisen syksyn jälkeen uskalsin, söin myös ties mitä sotkua jota mieluummin en muistele. Alkoholi vaarantaa terveyden, niin se taitaa olla. Juteltiin aikamme tuntemattomille kuunnellen huonoa musiikkia, löydettiin pari tuttua joiden kanssa juoruiltiin sen mitä pikkutunneilla kykeni ja lähdettiin ei tarpeeksi humalassa jotta olisin voinut hylätä ne syödyt tiesmitkä vessaan samaa tietä kuin olivat alas menneetkin. Kaiken kukkuraksi lähdin vielä yöllä mukaan pitsalle, mikä oli kyllä virhe, ainakin aamufiilisten kannalta.

Niinpä tarvoin eilen yöpaikastani (ei, vakituisessa parisuhteessa kuten minäkin olevan naispuolisen kaverin sohvalta) varsin hattuuntuneena halki kaupungin illalla suuressa viisaudessani jalkaani vetämissä korkosaapikkaissa. Kukaan tuskin arvaa missä asun jos sanon että täällä oli aika helvetinmoinen myräkkä. Melkein tunnin nilkkavaarallisen liukastelun, kiroilun ja kivuliaan silmämunahuuhtelun (lunta tuli edelleen) jälkeen pääsin kotiin, vedin jalkaan oikeat kengät, lippahatun päähän ja painuin treeneihin. Huolimatta pienestä, fyysistä enemmän henkisestä krapulasta sain harkat kunnialla vedettyä. Siitä, ja kaikkiaan kahden tunnin pyryssä tarpomisesta tuli hyvä fiilis, tietynlainen suomiperkelemeininki. Sain vielä kiitostakin, mikä punastuttaa edelleen, tiedän sentään läskeistäni huolimatta suunnilleen mitä teen.

Eli positiiviset asiat (maanantai, ei pidä pilata uutta viikkoa jne). Painoni ei noussut kovin paljoa huolimatta paaston lopettamisesta ja sisuksieni myrkyttämisestä alkoholin vaikutuksen alaisena. Suivaannuin alamäestä kuitenkin riittävästi kiskoakseni eilisiltana vielä lihaskuntoa mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen, ja jota ajattelin jatkaa pienen kuurin ennen joulua. Ja sapuskaövereiden jälkeen tuntuu, että maltan pitää hampaani irti teollisuusjätteistä tulevan viikon. Paasto jatkuu suunnitelman mukaan viikon päästä johtuen loppuviikosta edessä olevasta henkisestä helvetistä. (Hullu voin olla, mutten tarpeeksi tyhmä kiusatakseni itseäni istuessani neljän seinän sisällä yötäpäivää liimattuna paniikissa tietkaruutuun.)

No tulihan niitä positiivareita kun vähän yritti, ei tässä nyt lopulta asiat huonostikaan ole. Varsinkin, kun tänään ei tarvitse liikkua kotoa enää minnekään, voin vetää kaikessa rauhassa vehnälesepuuroani, panikoida tulevasta ja yrittää unohtaa vatsamakkarani vähäksi aikaa. No hyvä, jos elämä maistuu välistä muullekin kuin paskalle, se on aina kaikki kotiinpäin.