Kuivilla syömisestä

Sama epämääräinen närkistely jatkui olosuhteiden pakosta edelleen, ja valmistautuminen paastoon näinollen jäi. Perjantai ei mennyt ihan putkeen, jouduin selviämään myöhään iltapäivään parilla kahvikupposella ja aamun pikkujogurtilla. Tämän jälkeen oli tarjolla vain voileipäkakkua (!!!) tai ei mitään, valitsin edellisen. Eilisen olin jo syömättä lukuun ottamatta paria juustosiivua (taantuma, vaihdan eläinlajia apinasta jyrsijään nyt) ja marenkipalaa (pyörrytti, ja tykkään marengista). Ja masuparka odotetusti niin sekaisin että huhhuh, mitä tuo juusto tuskin ainakaan parantaa. Mutta sekaisinmenon hyvä puoli: en ole nälkäinen. Epäilin toistamiseen olevani tulossa kipeäksi, kun edes ei tee mieli ihmeemmin mitään. Istuin päivälläkin teemuki kourassa katsomassa kämppiksen syömistä ja turisemassa ilman mitään hinguntoja. Mutta ei, eiköhän tämä ole vain vatsan protestia. Yritän olla kunnolla, juoda riittävästi ja sitten aikanaan (=keskiviikkona) totuttautua huolellisemmin syömään uudelleen. Amen.

Pohdin tuota paasto-ahminta -kuviota, ja miksi on helpompi olla syömättä ollenkaan kuin syödä kunnolla ahmimatta. Ahmimalla kesken/jälkeen paaston saa itsensä niin kipeäksi ettei ikinä (ketkä ette ole kokeilleet, keep it that way), mikä hillitsee minulla kyllä pahinta, mutta se, ettei voi ottaa vähääkään 'epäonnistumatta' auttaa myös. Katsoin joskus yhden niistä kymmenistä maailman-lihavin-joku -dokkareista, jossa oli tiedettävästi eniten laihduttanut ja samassa eniten takaisin lihonut mies. En löytänyt sitaattia, mutta hän totesi suunnilleen näin: Ahmija ei voi kokonaan jättää huumeettaan, hänen täytyy oppia kohtuukäyttämään ruokaa. Tupakoitsija voi lopettaa, juomari voi lopettaa, ahmija ei voi kokonaan lopettaa. Se on kuin narkkari joutuisi ottamaan huumettaan sopivasti kolme kertaa päivässä käyttämättä liikaa.

Osuvasti todettu. On helpompi olla aloittamatta lainkaan kuin lopettaa ajoissa. Ehkä siksi on helpompaa olla kokonaan kuivilla ruuasta kuin syödä kohtuudella.