Ei hyvä

Jos kerran väkiste täytyy käydä hehkuttamassa miten ”tärkeää on, että tämä nyt onnistuu”, niin MIKÄ PAKKO SE ON RYSÄYTTÄÄ KOHTA SEURAAVAAN ESTEESEEN. Vittu. Aloitin terveen elämän viikko sitten, enkä ole päässyt kuin pitkiä harppauksia taaksepäin. Viime viikolla en syönyt juuri mitään, viikonloppuna epäterveellisen sekalaisesti (ja varsin juomapitoisesti), ja varmistaakseni tappioni, kaadoin eilen koko päivän kahvia, söin päivän ruuaksi puuroa jolla tunnetusti elää vaikkas miten pitkään, ja iltapalaksi neljä riviä salmiakkisuklaata (äääh…). Ja nyt olo on huono, turvonnut, ahdistunut, vittuuntunut. Kaiken huipuksi nettivika on koneessani joka näinollen lähtee yökylään konelekurille, ja naapurilla oli viime yönnä bileet.

Yritin selittää itselleni, että suklaahairahdus johtui väsymyksestä ja stressistä ja siitä etten ole ehtinyt liikkumaan yhtään mikä sekoittaa pääni. Tällä haavaa vain tuntuma on, että olen laiska ja itsekuriton paska, joka menettää viimeisenkin selkärankansa jollei syömishäiriön neuroottisuus pidä huolta järjestyksestä. Ei lohduttanut edes se, että vaikka söin sentään neljä riviä, en äitynyt ahmimaan mitään.

Eikä tämä ole ainoa vitutuksen (anteeksi aikuinen kielenkäyttöni) aihe. Lisäksi rivi enempi-vähempi seuraamiani blogeja on muuttunut ei-julkisiksi, lakannut muuten vain päivittämästä ja pahimmillaan poistunut kokonaan. Ookoo, jos haluaa häipyä blogimaailmasta niin eihän siinä mitään, mutta tuota salaamista dissaan. Minusta se, etteivät uudet tai vanhat ei-tilaavat lukijat ole tervetulleita blogille kuin antamalla sähköpostiosoitteensa, sotii blogin perusideaa vastaan. Niinpä muutaman asiaankuuluvan äkäisen klikkauksen jälkeen nämä tuttavat poistuivat pikavalikostani. Lähdin etsiskelemään hakuammunnalla uusia, ja löysinkin jokusen. On jotenkin työlästä perehtyä useampaan uuteen blogiin kerrallaan, mutta minkäs tekee. Jotain sitä tarvitsee aamukahvin kaveriksi. Niinpä IISO SYDÄN täältä ketutuksen keskeltä teille kaikille bloggailijoille jotka urheasti kirjoitatte blogejanne julkisina.