Lähdin illalla ennen treenejä kaverille tyttöjeniltaan. Tarjolla piti olla 'dippivihanneksia', mutta olin fiksu, en silti lähtenyt syömättä. Juuri ennen kuin oli jo juostava hotaisin keittiöstä kolme palaa ruisleipää kerrasta suuhun ja lähdin. Ja olokin parani heti. Kunnes pääsin kaverille toteamaan, että yksi takinkääntäjäkaverinlihottaja oli tuonut ainakin kolme sipsipussia. Ne tällättiin ensimmäisenä nenän alle, ja minä olin luvannut olla siellä puolitoista tuntia. No kuten arvata saattaa, ahmiminen ja itsekuri eivät ole päässäni paikalla yhtäaikaa, ja tilanne hieman karkasi käsistä. Olisinpa edes tiennyt etukäteen ja voinut psyykata itseäni tai vaikka kököttää koko helvetin illan peiton alla! Vedin niitä sipsejä (jotka kaiken huipuksi olivat pahoja) kuin en olisi tänä vuonna ruokaa nähnytkään. No eihän siinä, keksin tunnin jälkeen pakollista menoa ja lähdin harhailemaan ja yökkimään kaupungille. Vastaan käveli thinspiration-videoista karanneita mimmejä korkkareissaan, ja minä tunsin itseni syöttöhanheksi. En muista milloin minulle on viimeksi tullut noin paha olo syömisestä, ja tuskin kuitenkaan söin yli kolmannespussillista, kuitenkin kamut tuijottamassa vieressä, ehkä 500 kaloria, alle kolmannes päivän kulutuksesta. Eikä se se pahin moka ollutkaan.
Menin treeneihin, melkein oksensin vatsoja tehdessä, treenien jälkeen vaatteita vaihtamatta kotiin ja suoraan lenkille. Spurttasin aina kun pahoinvointi vähän helpotti, kunnes taas ei pystynyt. Ajattelin (tai enpä ihmeemmin ajatellut yhtään mitään, kunhan menin) juosta niin pitkään, että oksentaisin, mutta loppuviimeksi jalat kieltäytyivät yhteistyöstä, vaikka itkin ja kirosin ja kompuroin kuinka. Sitä paitsi sipseistä oli jo useampi tunti, tuskin olisin voinut oksentaa mitään, kun en ollut edes juonut sen jälkeen. Asun kahdeksankerroksisessa talossa, joten huilasin hetken ja tulin kotiin juoksemaan portaita kunnes mp3:n levy loppui.
Tämän jälkeen taisin käydä suihkussa, ja ryhdyin tekemään suolahuuhtelua. Vaikka hyvin tiedän, että saan vapaasti juoda vaikka puoli Itämerta, siitä tule mitään jos on syönyt viimeiseen 12 tuntiin. Silti. Join sitä suolavettä ja yritin olla käymättä kokonaan pitkälleen etten nukahtaisi. Yhdeltä en enää jaksanut, menin nukkumaan noustakseni kuudelta ottamaan revanssin. Tällä kertaa, syömättä, tulos oli toivottu, ja olo sen mukainen. Istuin aamulla katselemassa ikkunasta, vatsa krampaten kun erehdyin juomaan pahoinvointiini lasillisen liian kylmää piimää, joka paikkaan sattui, suussa maistui suola ja vatsahappo, ja pikku hiljaa heräillen deletoimispöhnästäni. Mietin, jos Mieheke näkisi minut nyt. Milloinkohan ajattelin kertoa hänelle? Pikku miss tervehenkinen, seonneena parista kourallisesta sipsejä, rääkkäämässä ainokaisia sisuskalujaan parinsadan kalorin tähden, jalat turvonneiksi juosseena, vatsa krampaten niin että vesi valui silmistä. Mitä helvettiä minä teen.
Ruoka ei maistu tänään (aika yllättävää), mutta olen syönyt pitääkseni suolistoni edes jotenkin kunnossa. Olen vain niin vihainen, miksi en voinut pitää näppejäni erossa niistä sipseistä kun tiesin, ettei pää välttämättä kestä sitä? Tai miksi en voinut vain antaa olla? En minä kuole enkä liho aivan muodottomaksi sadasta sipsigrammasta! Voisin hymyillä kavereille anteeksipyytävästi, olla pari päivää 'dieetillä' kun tuli 'herkuteltua' ja unohtaa koko jutun.
Kuten todettu, tällä on yksi hyvä puoli. Nyt tiedän, etten ole vielä valmis paranemaan, ja etten voi luottaa selviytymiskykyyni tilanteissa, joihin en voi valmistautua etukäteen. Tuntuu pahalta, mutta niin se on. Nyt tiedän välttää niitä parhaani mukaan. Otin pohdintaan pidemmän paaston ennen joulua. Olen aina tykännyt paastota, ja se pakottaa suunnittelemaan päivän juomat ja energiamäärät etukäteen, mikä tekee olosta varmemman. Ja saattaisin selvitä tuhansista pikkujoulukinkereistä sun muista jokeritilanteista kunnialla, kun en söisi mitään = en ahmisi mitään. Millä saattaisin välttää viimeisen vuorokauden uusinnan. Minkä edestä olen valmis tekemään aika paljon.
*ohessa kuva hyvin syömishäiriötä valokuvaavasta sarjasta When I Grow Up: A Portrait of Anorexia, rasa designen sivulta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti