Täydellisyyspäivä

Joskus aikoinaan minulla oli tapana pitää ’täydellisyyspäiviä’, joina söin (tai lähinnä olin syömättä), liikuin ja ylipäätään elin oikein ihanteellisen etukäteissuunnitelman mukaan. Täydellisyyspäivästä sai vihreän hymiön kalenteriin, ja voi sitä ylpeyttä kun sai viiden suoran teinariin. Koska viime päivät eivät nyt juuri menneet täydellisesti, tuumasin ottaa vähän kiinni menetetyssä terveysintoilussa. Niinpä tein päiväsuunnitelman, jossa tottakai oppikirjanmukaista syömistä. Kävin aamulla hölkkäilemässä vajaan levyllisen Kwania, söin aamupalaksi vitamiinilisiä, kaksi siivua ruisleipää ja kaksi kananmunaa (plus vaniljasokerilla maustettua kahvia!!!), tein hommia kovasti, ja huolimatta aamupalasta söin vielä lounaaksi soppaakin.
Niin, ja persikankin, naminami. Ja kaiken huippu, selvisin vielä kunnialla illanistujaisista kamujen kanssa. Ja olen aika mahdottoman polleana juuri nyt, mikälisikäli jos joku ei huomannut. Nyt arvelin istuskella hetken vilttiin kääriytyneenä, tassussa muki terästettyä kaakaota ja katsoa vähän hömppää Bree van de Kamp-hymy naamallani.

On aika yllättävän rentoa mennä etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan, ja vain keskittyä pitämään ylimääräinen poissa mielestä. Varsinkin sen jälkeen, kun eilisilta-yö loppui nolosti ratsatessani kämppisten kuivakaappeja herkkujen varalta. Löysin vain pirusti teetä, mikä oli oikein hyvä asia. Aiemmin vain paastosta on tullut tällainen kiva, rauhallinen olo. Olen aina vihannut ruokapäiväkirjoja sun muuta kyttäysdokumentointia, mutta tämä kyllä vapauttaa pääkapasiteettia. Pitää varmaan kokoilla plääni huomiseksikin, voisi vaikka siivota. Tai no, ehkä maanantaina.