Run Run Run (KillerBunny is coming)

Kävin eilen maksamassa puhelinlaskun, mikä pakotti vilkaisemaan tilin saldoa. Lyhykäisinkin vilkaisu riitti vakuuttamaan minut siitä, ettei nyt ole hyvä aika ostaa kauhumekkoja eikä kuntosalikortteja, vaan on hyvä aika mennä sunnuntaina iltavuoroon. Ja hoitaa liikunta lähtemällä lenkille raikkaaseen luontoon (?!), jossa yllättäen olikin aika kivaa. Moloko hakkasi korvissa kun väistelin koiranpaskoja ja juttelin mielikuvitusjuoksukaverille. Laiskottelin illan kuunnellen k d langia ja kuvitellen, että tänään on vapaapäivä. Mutta parempi vaan kun ei ole, haluan nimittäin watershedin koska ei ole yhtään sama kuunnella lempiartistiaan juutuubista, ja siihen tarvitaan parikymppiä ylimääräistä.

Olen kaihoillut viime päivinä viime kevättä. Olin silloin viikon yksikseni kämpässä, hengailin kaiket päivät minihellemekossa, nukuin ja valvoin milloin sattui, pänttäsin kuin heikkopäinen, paastoilin, ja kävin välillä pihalla katsomassa kun aurinko paistaa. Olin aika tyytyväinen kaikkeen silloin. Jääkaappi ja pakastin oli tyhjennetty kun olin lähdössä minäkin kesäksi pois, ei ollut muuta tekemistä kuin lukea ja katsoa hassuja leffoja, väkrätä sekokeksejä kaappiin jääneistä aineksista (elin niillä koko viikon silloin kun en paastonnut) ja antaa kropan rauhoittua pitkähkön sekoiluputken jälkeen. Nyt olen koko ajan kiireinen, en nuku hyvin, kouluhommat alkavat kasaantua, ja syömiseni valuu hitaasti mutta varmasti kohti sitä samaa suolistontappodieettiä jota noudatin viime vuoden. Ensin en syö, ja kun vaistot alkavat pistää riittävästi vastaan, syön kaiken minkä kiinni saan. Tästä ei ole pitkä matka ähkyn itsehoitoon apteekin vapaankaupan lääkkeillä. Ja siitä ei ole pitkä matka, no, ketkä ovat testanneet tietävät.

En halua siihen, mutta en osaa pakottaa itseäni syömäänkään silloin kun mieli ei tee, ilman, että siitä sukeutuisi kaappientyhjennyssessio. Mietin jo, että ottaisin yhden päivän viikosta, jona voisin mättää mitä huvittaa koko päivän. Se saattaisi motivoida olemaan ahmimatta muulloin, ja voisin saada syömistä säännöllisemmäksi. Toisaalta ajatus etukäteen suunnitellusta ahminnasta puistattaa, mutta ehkä vielä enemmän puistattaa seurata tätä hidasta laskua kohti tuttua häiriökierrettä.