Koin viikon järkytyksen tänäaamuna astahtaessani vaa’alle. Olen likipitäen yhtä pulskassa kunnossa kuin kolme vuotta sitten jolloin olin ainakin kuvien (kaikki ne poltettakoon) perusteella pulskempi kuin koskaan. Menkat tai vitutus tai turvonnut pää tai mikä tahansa, minä en voi painaa niin paljoa. Mutta ei se mitään, elämässä on haasteita ja näin, ja minä suhtaudun tällaisiin pyhäpäivän kriiseihin kuten aikuinen ainakin.
Kaivamalla laksatiivit kaapista nimittäin. Ja syömällä aamu-ja päiväruoaksi kahvia.
Saattoi kyllä olla virhe, vaikkas ihan oikeasti ei edes syöttöporsaita lihoteta tällaisella aikataululla. Varmaan kroppani ilkeä kosto viime viikon hairahduksista tällein hyvän päivän jälkeen, osui ja upposi. No hyvä, iltapäiväksi järkiinnyin, heitin suunnitelmani palata ruoan pariin jouluna samaan laatikkoon laksojen kanssa minne se kuuluikin, ja tein mikämikäpöperöä. Tuijotettua tiukasti lautastani ja lisättyäni ketsuppia sain sitä syötyä enemmän kuin olisin uskonut. Tunnelma sisuksissani pysyi onneksi siinä rauhallisena, että uskalsin lähteä treeneihin iltapäivällä, mikä oli kivaa kuten aina ja vähensi vähän ranteiden raapimista. Sittemmin olen istunut kuuntelemassa Aimee Mannia, pelaamassa spider-pasianssia, juomassa lisää liköörikaakaota, järsimässä keksiä ja välttämässä minkä tahansa ajattelua. Kaikki edellä mainitut onnistuvat hämmentävän hyvin. Tämän tuloksena kaikkein eniten maailmassa minua juuri nyt vituttavat umpikujaan päättynyt korttipeli ja silmiin kuivavat piilarit joita en jaksa käydä vaihtamassa pois, ja se on olosuhteet huomioon ottaen hyvä asia.
Vol. kiljoona ja kaksisataatuhattakolme
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti