Vilpurivalpuri

Tänään pysäytyspäivä. Krapulaa ei ole, tajuan onneksi jo olla juoskentelematta tyhjään vatsaan, mutta kotiuduin aamunkoitteessa enkä tietenkään nukkunut päivällä joten se perkeleellisin väsy saattaa odottaa vielä huomenissa. Puuhasin kolmen tunnin unilla (ihanaa kun on valoisaa... no ei oikeastikin on) päivän hyperinä kaappeja, tietokonetta, kylppärin hyllyä järjestykseen, kökötin liian pitkään epämääräisten nettisivustojen ääressä, kävin lenkillä ja nyt ilmeisesti palaan edelliseen. Pää ei ainakaan käy ihan täysillä kun joka toinen kirjain tulee vääränä ja väännän tätä tekstiä ehkä vielä huomennakin.

Pippalot olivat vaivan väärti, ainakin päätellen siitä että päkiöitä särkee aika paljon korkkareiden (ja kun en tietenkään harrasta niitä kaikkein matalimpia) jäljiltä = en istuskellut nurkassa jurottamassa. Success! Onnistuin myös livahtamaan iltagrillajaisista kotiin käymään (jotain tosi tärkeää unohtui), välttämään kaiken mikä sisälsi sokerilimpparia ja suht huomaamattomasti juomaan samaa olutta kolme tuntia. Aamuyön krapula-aamiaisella luovutin, siltä ei vältytä millään selittelyillä, mutta silloin oli jo oikeasti nälkäkin vaikkei mikään tomaatin lisäksi hirveästi herättänyt hinkuja. Itse asiassa, peruna"salaatti" meinasi tulla ylös ennen kuin ehti alaskaan, mutta sitä nyt ei onneksi kukaan huomaa aamuneljältä jos naama vähän vaihtaa väriä.

Ja sitä paitsi kamuni oli tehnyt simaa. Sima on ihanaa, sitä voi juoda vaikka olisi mikä (ja sitten ihmetellä kun on niin hypertouhukas sokerikännin jälkimainingeissa...). Siitä tulee mieleen mummola ja penska-ajan vaput, se on heti turvaruoasta seuraava, ainakin niin kauan kuin sitä on tarjolla vain kerran vuodessa.

On tosi hienoa ettei perus-ahmimisruoka herätä himoja, mutta on se samalla aikas outoakin. Toisten mättäessä krapularuokaa päässäni takoi kuin vanhasta tottumuksesta lisää!lisää!lisää!, mutta jo pelkkä katse pöydän suuntaan aiheutti pienen puistatuksen. Käytän suhteettomia summia vissyyn, salaattiin ja kurkkuun, vähän vähemmän laittilimppariin, riisikakkuihin ja funlighteen. Niitäkään paitti vissyä ei tee mieli, mutta jotain täytyy syödä ellei halua heittäytyä kerrasta kärsijärektikoksi, mikä nyt ei juuri vuoden pahimpaan pänttäysaikaan ollut suunnitelmissa, eikä kyllä muulloinkaan. Jotenkin kyllästynyt olo koko syömisestä.