Keväthulluus

No niin hei taas. Yläkerrassa tapellaan joten en saa luettua joten tulin tänne. En ole ihan vieläkään sujut uuden koneen näppiksen kanssa joten älkää laskeko krijoitusvirheitä. Keksin muuten oikein hyvän puolen uudessa koneessa: yksityisyys. Pienellä yrittämisellä saan blogini ja sh-sivut ja kaiken muunkin mihin en soisi esmes Miehekkeen törmäävän pidettyä pois oletusselaimesta, ilman että tyhjään välimuistia joka kerta kun joku tulee kylään. En ihan tiedä miksi näen niin pirusti vaivaa asian salailussa kun Mieheke nyt kuitenkin on minusta aika hyvin selvillä, mutta olo on mukavampi näin.

Mutta takaisin blogin pääaiheeseen, minuun ja syömishäröilyyn, joista ei kummastakaan ole kirjoitettava loppunut kuluneen viikon aikana. Kevät on hassua aikaa, oikeastaan tykkään siitä vaikka menetän viimeisenkin vuorokausirytmin ripun valon takia, mutta se pistää jotain päässäni ja näin myös syömisessäni sekaisin. Ensimmäinen merkki tästä oli kahvin maistumisen loppuminen pari viikkoa sitten, sitten loppui vähäkin lihansyönti ja nyt kasvatan ituja ja lipitän vihreää teetä. Enkä syö. Se alkoi viime viikolla. Tai siis syönhän minä, niitä ituja ja kurkkusalaattia, mutta muuten ei oikein tee mitään mieli. Välillä "ahmin" puketin näkkileipää mutta siihen se jää, eikä sitten taas tule syötyä. Sama juttu joka kevät, ja jännää kyllä se yllättää joka kerta yhtä paljon. Päänsäryt ovat myös tehneet paluuta, olen melkein päivittäin kipulääkityksellä, mikä ei ainakaan lisää syömishaluja. En edes yritä väittää olevani huolissani tai harmissani syömisestä, päin vastoin on kiva kun paino pysyy läpi päivän suunnilleen samana vedenjuontia lukuun ottamatta, ja pakonomainen vaa'lla ramppaamiseni ei aiheuta niin paljoa ahdistusta. Tässä on ihan riittävästi ahdistusta deadlinejen ja tenttejen ja ties minkä opiskelijasähläämisen kanssa.

Viimeiseen kategoriaan kuuluu ylihuominen (miten se voi olla niin pian?!?) Vappu. Olen kahden vaiheilla, järjestäydynkö juhlimaan torstai-iltana puolen tunnin valmistautumisella ja tiristelen perinteiset opiskelijaryyppäjäiset, vai suljenko kännykän ja nukunko koko hörhellyksen yli. Alan kyllä kallistua edellisen puoleen, pää kaipaa kipeästi nollausta. Sitä paitsi se ikävä tyyppikin josta juorusin tuntuu jättäneen minut viimein rauhaan, joten en välttämättä päädy yliopiston sähköpostilistille tai youtubeen jos innostunkin joraamaan pikkutunneilla kännykän soittoäänen tahtiin lakki simassa ja kenkä kadoksissa.