Rauha maassa jälleen. Noustuani tietkan äärestä lysystä toissailtana soijahiutaleet päättivät ettei mahalaukussani ole tilaa niille ja litrajätskille (sille jonka jätin tunnustamatta), ja jälkimmäisen päätettyä lähteä tein pyrähdyksen tualettiin. Kämppis oli edelleen hereillä (ja todistanut aiempia ramppauksiani kyökissä joten selitykset eivät menisi läpi), joten pidättelin sotkuja sisälläni, suht hyvällä menestykselläkin. Jos ei olo olisi ollut niin paska, olisi naurattanut se miten kaksi minuuttia aiemmin mietin miten pääsisin mahani sisällöstä kivuttomasti eroon, nyt pidättelin ällöä jäätelöröyhtäisyä kaikin voimin. En lähtenyt ulos laatoittamaan vaikka se oli alunperin suunnitelma. Vessassa hikoilu palautti ajatuksia radoilleen.
Ja jos oikein miettii, ahmilla oli hyviäkin puolia. Eilisessä ruokakrapulassa söin hädin tuskin mitään ja syljin siitäkin yökötyksessä puolet pois, eikä tänäänkään ole tehnyt mieli mitään ruisleipää epäterveellisempää. Kaksi hyvää päivää voittaa yhden huonon (vaikka vielähän tässä on iltaa sössiä). Ja sitä paitsi, kaupasta ostamani ruissari (jonka ottaessani lupasin ja vannoin etten koskisi siihen ennen aamua) säästyi orgioilta. Myös yksi appelsiini ja pikkujogurtti ja vähän salaattikastiketta odottivat aamulla vielä jääkaapissa.
Mutta en käsitä mitä teen ruoan säilyttämisen kanssa. Rakastan hamstrata kaikenlaista pakastimeen, kuivajuttuja ja säilykkeitä viivotinriviin kaappiin, kerätä vierasvaroja ja erilaisia riisejä ja ruokasiemeniä ja montaa lajia maustettuja tonnikaloja ja vielä mitä, kunnes eräänä rumana päivänä... ahmin. Jos laittaisi kaapinoviin lukot ja antaisi avaimet kämppikselle joka antaisi ne käyttöön vain kun en oksenna heimlichotteessa?
Vol. kiljoona ja kaksisataatuhattakolme
3 vuotta sitten
3 kommenttia:
Hei Veera!
Kiitos, että annoit blogisi osoitteen. Kävin lukemassa viime syksynkirjoituksesi ja nämä pari uusinta tekstiä. Kirjoitat hyvin.
Uskon, että tiedät paljon minua enemmän ravinnosta, liikunnasta ja ihmiskehon toiminnasta. Ja tunnut pohtivan omaa tilannettasi aika avoimesti. Kaksi ajatusta jäi silti vaivaamaan mieltäni elämästäsi luettuasi ja toivoisin kommenttiasi näihin.
Ensinnäkin minusta tuntuu, että olet tainut elää tällaista "tänään elän hyperterveellisesti - huomenna ahmin ja masennun" elämää aika pitkään. Oletko mielestäsi oppinut vaikkapa tämän blogin aikana jotain, pystynyt muuttamaan elämääsi jotenkin parempaan suuntaan? Mitä pitäisi tapahtua, millaisesta elämästä haaveilet?
Toinen asia joka kuulostaa itsellenikin nuoruudesta tutulta on tuo kovin tiukka kieltojen joukko, jonka itsellesi päivittäin asetat. Olisi kiva kuulla siitä, mitkä asiat ovat sinulle sallittuja. Itse aloitin sallittujen asioiden listat sanomalla: "minun on hyvä juoda mahdollisimman paljon vettä" ja "syön päivittäin viisi ateriaa ja aloitan jokaisen aterian kasviksilla tai hedelmillä". Vähitellen olen päässyt näin totaalikielloista eroon ja oppinut kohtuutta.
Toivottavasti et koe kommenttiani tunkeutumisena reviirillesi tai itsestäänselvyyksien tuputtamisena. Minusta ihmiset saa olla erillaisia ja on vain mielenkiintoista keskustella eri mielipiteitä omaavien kanssa. Voimia!
Minä en hamstraa ruokaa, koska pelkään että heikkona etkenä ahmin kaikki. :<
Jes hyvä veera, hienoa ettet sortunut oksentamaan! Mulla on ihan sama, että ruokien säilyttäminen on raivostuttaavan mahdotonta :( ollapa terve.
Lähetä kommentti