Happy ever after

Uhh, kumma miten paha olo sitä tulee pinestäkin ahminnastakin kun on ollut melkein koko päivän syömättä (ei btw vapaaehtoinen valinta). Ei mennyt kuin vähän kämppiksen harjoitusleivonnaisia (syöttinä kyökissä heti kun astui sisään), mutta riittävästi että heivautin lenkille kun tokenin. Asiaa auttaa, että sain järkättyä ylimääräisen pääsiäislomapäivän. Olen niin tohkeissani siitä, että näen Miehekkeen kohta (anteeksi teiniys mutta <3<3<3)>pikku mutta.

Tiedossa on perhepääsiäinen perhepääsiäisruoilla, vähintään kahdessa osoitteessa höystettynä lukuisilla leipomisintoisilla vierasemännillä. Toisin sanoen kaikki riskitekijät ahmimiselle on olemassa, eikä olisi ensimmäinen kerta äidin+anopin lihapatojen ääressä. Vieraat jääkaapit ovat kauhistus, mutta kahta pahempi kauhistus ne ovat ahdettuna täyteen sokeria ja rasvaa ja joku tuputtamassa vähintään kahden tunnin välein. Puhun koko ongelmoinnistani Miehekkeelle erittäin vastentahtoisesti, mutta ajattelin ehdottaa, että pidetään joka osoitteessa, erityisesti siellä minne nurkkaudumme viikonlopuksi ruokavapaa zooni, jossa voin pitää vesipulloani ja purkkaa ja olla syömättä. Sillä nämä perhehäppeningit on menneet minulla useamman kerran överiksi, enkä ole lainkaan kiva tyttis juostessani oksennus kurkussa/tienposkessa ahmimisiani karkuun. Puhumattakaan miten kiva ensi viikosta tulee, jos homma karkaa lapasesta ja ahdan neljä päivää kuin katulapsi.

Pyhistä huomaa aina jotenkin irvokkaasti ettei pää toimi. Omaa pikku elämäänsä sitä elelee kaikessa hiljaisuudessa välillä ahmien tai angstaten, mutta turvassa katseilta. Vaan kun pitää syödä neljä-viisi kertaa päivässä muiden nenien alla, ei liikaa muttei missään tapauksessa liian vähää, on soppa koossa. Asiaa tuskin auttaa, että ressaan siitä jo etukäteen. Silloin kun sitä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, kerätä safka lautasmallin mukaan, syödä mukisematta ja ajattelematta, ryömii kaikki rohkeus ja röyhkeys sängyn alle ja alkaa niiskututtaa. Eikä paljon häiritse, että olen aikuinen ihminen ja se on naurettavaa.

Koska väillä pitää saarnata niin se minulle nut suotakoon. Edellistekstiä kirjoittaessa mietin moneenkin otteeseen miten pahasti sitä voikin sotkeutua tähän kuvioon, ja ennen kuin itse tajuaakaan ei osaa enää reittiä ulos. Silloin alta 15 veenä teinirinsessana minulla ei sen enempää mahtunut päähän, että olisi vähän miettinyt mille antoi pikkusormen. Sen ikäiset mimmit leikkivät terveydellään ja psyykellään ja se on aika saatanan typerää. Syömishäiriö mäjähtää päin varsin lujaa kahdenkympin paremmalla puolella, kun valmistautuu viikon henkisesti suvun joulupäivälliseen jonka tarjoiluja ei tiedä etukäteen, tai niksahtaa ottaessaan ruokaa ihmisten katsoessa. Tai ahmii poikakaverin kämppiksen kotitekoisen makaronilaatikon/ itämaan matkalta mukana tuomat seesamikeksit/ pussillisen karjalanpiirakoita. Tai jää kiinni ruokansa sotkemisesta fairylla, maha murisee niin että naapuriinkin kuuluu selittäessä miten söi töissä, pökrää, hoipertelee yhdestä siideristä tyhjään vatsaan... Lista on pitkä ja sisältää hyvin vähän eleganssia ja keijukaisia.