Kuka minä?

Olen kauheasti halunnut kirjoittaa mutta päästyäni koneelle puolinukuksissa siitä ei sitten olekaan tullut mitään. Luonnostelelin luennoilla tekstejäkin jo vaikka mistä, ja sinne ne ovat jääneet muistiinpanojen marginaaleihin. Nyt olen puolinukuksissa duunivuorossa (viimeisessä <3) ja kirjaimet hyppii ruudulla ja pää on tyhjä. Mutta täällä ei tapahdu mitään ja lähistöllä on varastamiskelpoinen suojaamaton netti joten datailen, eiköhän tämä hereillä pidä.

Olen ollut älyttömän herkkänahkainen anonyymiudestani. Haluaisin kertoa ja purkaa asioita tänne vähän yksityiskohtaisemmin, mutta pelkään tunnistetuksi tulemista. Eikä se olisi mikään suuri ihme, jos rupean avautumaan tekemisistäni tai alastani tai paikoista ja paikkakunnista enempi, kun välillä tuntuu, että päästään ehjät ovat vähemmistö näissä (hyvin pienissä) piireissä. Ja olen siitä hyvä esimerkki itse. Sitä paitsi, olisi se vähän friikkiä jos vaikka oma opiskelukaveri tunnistaisi täältä, en kyllä tykkäisi yhtään. Mieheke on ihan oma lukunsa, en ole varma tietääkö hän blogistani, mutta jos ei, minun puolestani asia voi pysyä niin, puhun nämä jutut mieluummin naamakkain. Mutta ehkä tässä kohti voisin yrittää olla vähemmän arka.

Viimeinen työvuoro, kolmanneksi viimeinen viikko. Asiat loppuu. Saatan sittenkin saada melkein koko kesäksi töitä, sitten loppuisi penninvenytyskin. En tunne Miehekkeen kaupungista ketään, oli kiven alla koittaa saada sieltä työpaikkaa. Ikävä Miehekettä, kämppäkavereiden kanssa elo ottaa päähän (johtuu vain stressistä, elän harvinaisen ihanan naisnelikon kanssa), kaapissa on liikaa ja vääriä ruokia, kukaan ei tee leipää niin kuin Mieheke ja järsin niitä samoja känttyjä jotka jäi syömättä jo viime viikolla kun ei tehnyt silloin mieli niin kuin ei nytkään. Syöminenkin loppuu.