Entäpä jos käyttäisi kaikki rahansa menolippuun

Epämääräinen, ahdistunut olo. En ole ehtinyt mitään, en juomaan teetä ja juttelemaan Miehekkeen kanssa, en seuraamaan toisten blogeja, en lukemaan lehtiä, en katsomaan telkkaria (mitä siis yleensä pari tuntia viikossa, mutta sitä kaipaa kun se puuttuu). Luen, harhailen kotona, luen lisää, käyn kiskomassa salilla, poden huonoa omaatuntoa kun lähden liian aikaisin, luen vielä lisää. Enkä edes yritä estää tekemättömien asioiden listaa kasvamasta, vaan panikoin kaikessa rauhassa tenteistä joilla ei olisi paskankaan väliä ja jotka menevät huonosti koska en pysty keskittymään. Keittiön kaapinovet voisi pestä, alkavat olla paskaiset. Voisin mennä hinkkaamaan niitä kirkuvanpunaisine kynsineni, jotka ovat täysin asiaankuulumattomat näin harmaina päivinä. Sen sijaan luen. Enkä muista mitään, yhtä hyvin voisin pilata lakkauksen ja kuluttaa sen sijaan että syön.

Leikittelin ajatuksella lähteä lopuilla rahoilla jonnekin oikein kauas, niin kauas, että olisi varaa vain lippuihin sinne ja takaisin. Olisin kuukauden auringossa ja lämmössä, ilman rahaa syödä tai nähdä ihmisiä, kaukana kaikesta tutusta. Laihtuisin ja nukkuisin. Tunsin jo tässä välistä itseni suht norminäköiseksi, kunnes jouduin viettämään kuusi tuntia ihmisten ilmoilla paidassa, jonka liian myöhään huomasin pussittavan vyötärölleni hämäysjenkkakahvat. Olisipa takka, polttaisin koko rytkyn. Ja nyt hituttaa, miksen voi olla sen näköinen kuin haluan, miksi annan itseni olla erilainen kuin haluaisin olla. Enkö voi muuttaa ulkonäköäni niin kuin ihmiset yleensä, skitsahtamatta.

Väsyttää, en ole nukkunut. Muutenkin kaikki rytmit sekaisin, kun haahuiltuani päivät hyödyttömästi keskittymiskyvyttömänä luen öisin. Voisi hyökätä kaupunkiin jouluostoksille. Tai etsiä itselleen uuden paidan tuon eläkkeelle siirtyvän tilalle. Ehkä ensin salille, jospa tämä vässytys loppuisi.