Kymmenen senttiä ilmastointiteippiä kiitos

Suussani on rakennevika, se ei sulkeudu silloin kuin pitäisi. Kun siitä on tunkenut sisään sen mihin muu kroppa on jo oikein tyytyväinen, se vain roikkuu auki eikä suostu pysymään kiinni. Ja roikkuessaan auki se napsii sieltä täältä lisäpaloja joista lopulta on kertynyt ja kertyy edelleen se, mitä sanon läskeikseni. Ehkä jos odotan riittävän pitkään, ihrat kannattelevat lopulta leukaperiäni ja suuni pysyy vihdoin kiinni.

Ahmin taas. Sunnuntaina, ja äsken. Eilinen meni jo paremmin, jos nyt ei mitenkään erityisen loistavasti, mutta paremmin. Mutta tänään revähti. En edes huomannut kun ahmiminen alkoi, pikku hiljaa vain laittelin ruokaa suuhuni, ja pian en enää voinut lopettaa. Nyt menevät enää viimeiset mandariinit, mutta ne eivät tässä sodassa enää hirveästi tuo lisähäviötä joten sama se. En ole toipunut kunnolla taudistani (mikähän helvetti kroppaani riivaa) joten olen vähän kahden vaiheilla salille lähdöstä. Ahdistaa, ja pian olen salin ja kaiken teholiikunnan ulottumattomissa vanhemmilla ja Miehekkeellä, joten nyt voisi vielä ottaa vahinkoa takaisin. Mutta keuhkokuumeet ei ole kivoja, kuten ei viimeisistä tenteistä reppaaminenkaan (joihin minun pitäisi muuten olla lukemassa juuri nyt, hömhöm).

Tästä syystä tykkään paastoamisesta. Kun ei syö ollenkaan, ei voi olla voimatta lopettaakaan.

Pitää miettiä joku selviytymisplään jouluksi. Olen aika pitkään pois kotiksesta, ja jääkaappi tulee vaihtumaan tiuhaan sukuloidessa (ja siitähän minulla riemu repeää). Kävin katsomassa tohtori.fistä jouluvinkkejäkin (epätoivoinen? Oh jeah!). Käskettiin laittaa vartalonmyötäiset vaatteet muistuttamaan linjoista (tämä oli hyvä, tykkään kaikesta mikä hyväksikäyttää psykologiaa, muistuttaa kai lapsuudesta tai jotain) ja pitämään vesilasia ohjaavassa kädessä. Kerron sitten miten kävi. Ja ostan ehkä kerän jeesusteippiä kaiken varalta, plussana olisin myös suht hiljaa lätkä suun edessä.