50. päänauonta

Paasto on pannassa. Flunssakuumeilu ei loppunut vielä eilenkään joten lopetin. Virhearvio, olisin 'syönyt' varmaan terveemmin jos olisin paastonnut. Nojokatapauksessa, tein ruokasuunnitelman palatakseni normaaliin syömiseen, se kusi sukille jo ennen kuin pääsin nukkumaan eilen. Tänään olen syönyt vehnäleseitä jogurtilla, kilon mandariineja ja jaffakeksin (ostin paaston lopettamisen kunniaksi paketillisen jaffakeksejä joulukalenteriksi, sääli että ne ovat kyllä aatoksi joko kovia tai ahmittu). No mut.

Ei suoraan sanoen ole mennyt ihan niin hyvin kuin toivoin. Olen istuskellut vapaa-aikani nurkassa itkua vääntäen, hokemassa itselleni ettei haittaa että olen läski, itsekuriton luuseri ja syömäri, kädet ristissä selän takana etten raapisi massumakkaroitani liiaksi.Että voin ihan hyvin tykätä itsestäni silti. Haluaisin harkkoihin tai salille tai juoksemaan ja kuluttamaan sairaskaakaot ja muut mitä sisääni on mennyt. Mietiskelystä eli meditaatiosta - johon yleensä käytän aikani neuroilun sijaan- ei tule mitään. Jokainen yritys päättyy siihen etten sittenkään oikeastaan ihan täysin ole tyytyväinen kroppaani. Enkä olekaan. Pidän liian montaa osaa itsestäni rumana jotta tätä voisi sanoa tyytyväisyydeksi. Joten voin rauhassa lopettaa tämän normaalius-tasapainoisuus-tyytyväisyys-valehtelun vaikka nyt.

Miksi sitten en tee asialle jotain? Miksen muuttaisi asioita joista en pidä? Tekeekö laihduttaminen minusta häiriintyneen? Vain siksikö, että olen ollut häiriintynyt? Eikö sitä saatana aikuinen ihminen voi itse päättää painaako viisi kiloa liikaa vai liian vähän! Ja enkö ole tähän mennessä päättänyt riittävästi hankalia asioita, ettei tähän pitäisi kaatua koko elämän. Kyllä/Ei. Vitun vaikeaa.

Paitsi etten oikeasti ole kovin hyvä mitä tulee painoasioiden päättämiseen. Ostin tänään ahmintalastin. Menin kauppaan, keräsin asioita, maksoin käteisellä. Vain ahmiakseni kaiken. Mieleni ei tee mitään, mutta ruokasuunnitelman kömmähtäminen (siis jätin syömättä mitä oli tarkoitus. Mistäpä en pimahtaisi. Kivaa) ja liian monet tulevat pikkujoulut ja ties mikä seliseli otti yli. En ahminut, vielä ainakaan. Rapisevan kassin avatessani tajusin, etteivät nämä murot ja ranskanleipä ja piparit ja muut kaverit jäisi uumaani leventämään, siinä paljon päässä kieppui. Session loppuessa vatsa olisi yhtä tyhjä kuin aloittaessa. Laitoin kassin kiinni, tulin koneelle pelaamaan pasianssia ja kuuntelemaan Reamonnia. Söin pari mandariinia lisää. Siinä se mytty nyt kököttää lattialla.

Juuri näin vimekertainen alamäkeni alkoi. Silloin tosin en sulkenut kauppakassia. Toivon, että sillä on väliä.