Takaisin vaikka missä

Ensimmäiseksi anteeksi teille rakkaille lukijoille jotka männä kaksiviikkoisen aikana olette turhaan klikanneet blogiani päivityksen toivossa. Ja Piharatamo, kiitos, yritän kirjoittaa enemmän kunhan tästä nyt taas noustaan. Olen tässä välissä lähinnä ollut kipeänä, edellisen jälkeisenä uusiuttanut vanhan vatsaongelmani, syönyt puuroa ja säälinyt itseäni (minkä lieveilmiönä elänyt jumalattoman siivottomassa kämpässä ja ollut niin rakastunut Miehekkeeseen että tolkku oli mennä kun hän tuli kokkaamaan ja siivoamaan). Joten katsoin kaikkien parhaaksi pitää pienen tauon.

Syömisen opetteluni viimeisen kahden kuun aikana ei sitten ottanut tuulta edes loppumetreillä. Päin vastoin, homma tuntui menevän koko ajan hullummaksi, joten tein ahmimishäiriöisen vihoviimeisen, tyypillisimmän, pahimman mokan, totesin, että antaa mennä sitten kun on mennäkseen. Lopputulos järkyttää itseänikin. Oloni on paksu, kankea, ja kuten mainittu, vatsani on tuhannen sekaisin mikä ei lainkaan helpota asiaa. Niinpä ohjelmassa seuraa ahmimishäiriöisen ehkä toisiksi riskialttein potentiaalinen moka, laihis. Makasin viikon sängyssä (tiedoksi ketkä ette ole kokeilleet, vetää muuten rapakuntoon), ja siinä oli liikaakin aikaa miettiä ennen kaikkea sitä miksi olisi mukava olla sen painoinen kuin haluaisi, ja ennen kaikkea ei sitä, miksi normaalipainoisen painon pudottamisessa ei ole järjen hitustakaan.

Mutta mutta, uudenvuoden lupaukseni laihduttamisen jättämisestä on siis tullut noloon loppuunsa, ja projekti 'housuihin kesäksi' tulee tilalle. Yritän pitää homman aamupuuroa - lenkkejä - kuntoilua - jaadajaada terveyslinjalla, vaikken ihan oikeasti taida olla kovin hyvä siinä. Päätä paineistaa vain nyt niin tolkuttomasti läski!läski!läski!-ajatukset joka kerta peilin edessä tai pukiessa tai riisuessa, etten tiedä miten päin olisin. Pakko tässä on jotain ottaa tehdäkseen.

Ja kyllä, ahmituttaa, ja paljon.