Minulla on dilemma. Koska en ikävä kyllä ole kovin kiireinen enää, vähän syöminen ehtimättömyyden varjolla ei onnistu, joten ahmimisen välttäminen on koko ajan hankalampaa (eikä edes onnistu). Syön ihan perkeleesti etten ahmisi, mutta ihan perkeleesti syömisen ja ahmimisen lopputuloksen ollessa sama, levenevä perse, ahdistus ei juuri ole vähentynyt. Tämä taas saa ahmituttamaan koko ajan enemmän, ja jos nyt yritän olla syämättä, pelkään pahoin kupsahtavani samaan ahmimismonttuun josta kapuilin vasta viikko sitten ylös.
Mutta perkeleesti syöminenkään ei ole kivaa. Vaikkei lihoisi(kaan paljoa).
Mieheke sai järkkäiltyä vapaata ja tuli morjenstamaan, ja herranjestas sitä voi ihminen tuntea itsensä paksuksi kun viettää suuren osan vuorokaudesta alivaatetettuna. Eikä sen puoleen vaatetettunakin, Mieheke on syön-neljä-bigmacia-eikä-näy-missään -mallia, minulla menee hädin tuskin enää talvitakki kiinni. Elle Woods kävely (ilman ranteen taivutusta tosin) pelastaa jotain, mutta kylmä tosiasia on, että jos aion siirtyä kesävaatetukseen tänä vuonna, on paras alkaa tehdä asialle jotain nyt. Tai sitten en ui tänä(kään) vuonna.
Tai 'opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen'.
Buaahhhahhahaa!
Vol. kiljoona ja kaksisataatuhattakolme
3 vuotta sitten
2 kommenttia:
Ihanaa että joku muukin sanoo ääneen sen, mikä myös liittyy ikävänä, joskin olennaisena, lieveilmiönä syömisjuttuihin: että vastakkaisen sukupuolen seurassa, varsinkin intiimimmässä touhussa, on ihan hirveää olla ahmimispöhössä... Onneksi minun poikaystäväni ei näe minua tänä viikonloppuna... Viikko aikaa laihduttaa tätä plösöys pois. :(
Sä oot hauska, ja kirjotat mielenkiintosesti ja koukuttavaksi. Kirjota useammin jooko?
Lähetä kommentti