Kerro kerro kuvastin, ken on maassa neuroottisin

Tänään olen syönyt ihmisiksi, eilen ahmin vähän ja toissapäivänä paljon. Mietin tuota syntiruoka-asiaa, haluaisin avata suhtautumistani siihen ja tiettyjen ruokien ahmimiseen, jos se vaikka auttaisi normalisoimaan ne. Koska aikuisten oikeasti, ihmisellä ei ole ruokia joita hän ei, vailla lääketieteellisiä perusteluja vain "saa" syödä. Niinpä ostin ihan kiusakseni muutamia juttuja joita yleensä välttelen, niiden joukossa jauhelihaa (eikä siis mitään paistijauhelihaa tällä budjetilla) josta tulee huomenna soppa. Keitin sen, ja tunsin vanhan neurootikkoni heräilevän tuntiessani melkein vahingoniloista tyydytystä nyppiessäni jähmettyneitä rasvakikkareita liemen pinnalta. Hahhah, siinähän lihotatte roskista! Vierastan toisaalta pilkunhalailua, siitä tulee sama fiilis kuin silloin joskus kun laskeskelin huolissani puolikkaita kaloreita, toisaalta touhuaminen vie ajatuksia muualle. Ruokailujen väliset ajat kuluvat nopsaan kun fiksailee iäisyyden työpöytää tai meikkilaukkua tai kuivakaappia järjestykseen. Ja se on mahdottoman turvallisen tuntuista kun meinaa angstituttaa.

Mutmut, olen huomannut jotain huolestuttavaa. Kävin lukemassa ihan oikeasti terveytensä takia laihduttajan blogia (niistä saa usein terveitä herätyksiä). Hän kirjoitti omakuvasta ja mielikuvaharjoittelusta, ja pienen punastelun jälkeen totesin, etten oikeastaan tiedä miltä näytän. Puhumattakaan siitä, että tietäisin miltä näytän tavoitepainossani, tai miltä oikeastaan haluan näyttää (kun Keira Knightley ja kamut jätetään pois laskuista). Tiedän miltä näytän alipainoisena, ja tiedän etten näytä nyt siltä. Luulen tietäväni myös, etten halua näyttää alipainoiselta enää uudestaan. (Ehkä.) Olen ottanut itselaukaisijalla kuvia, mutten sietänyt katsoa niitäkään kertaa enempää. Asiat ovat niin onnellisesti, ettei kämpässämme ole kokovartalopeiliä, ja näin ollen voin olla tyytyväisen tietämätön ulkonäöstäni. Mutta, se ei ehkä auta jos haluan muuttaa olemustani, ja tietää mitä muuttaa siinä.

Niin. Miten kuvittelen onnistuvani muuttamaan ulkonäköäni mieleisekseni jos en tiedä mitä haen? Tai mitkä ovat lähtökohtani? Perkele eihän tämä tee lainkaan järkeä. Laihduttaminen oli paljon mutkattomampaa viisitoistavuotiaana. Se oli hieno juttu teinihäröilyssä, päätti laihtua ja niin laihtui, itsensä ja elämänsä peilistä katsominen kun on sen ikäisille vielä vapaaehtoista.