Piiru ihan kivasta elämästä väärään suuntaan

Elän jotain kummaa välikautta, en saa oltua syömättä=ahmimatta, samalla mättäminen ei kiinnosta pätkääkään. Elin tässä jonkun päivän viitsimättä syödä (no hyvä, olin kyllä kuolemanväsynytkin), tänään taas pistelin puoli pakettia tuceja ja mariannekarkkeja sen kummemmin ajattelematta, nyt hörpin teetä, ei tee mieli mitään ja toivon että ällöolo (joka sokerista, suolasta ja rasvasta, aina tulee veti sitä paljon tai vähän) ymmärtää häipyä ennen kuin käyn häivyttämässä sen vessassa. Öyh.

Olen äitynyt taas stressaamaan. En ole juurikaan ollut kotosalla oman paskan tietsikan ja turvallisten crisp'n light pakkausteni luona, ja muun hyvän ohessa otan x:ttä viikkoa matsia erään ihmisen kanssa josta pidän varsin vähän. En käsitä mikä tarve hänellä on työntää nenäänsä elämääni kun minä pidän omani mahdollisimman kaukana hänen asioistaan (tosiasia joka voi hyvinkin muuttua jos hän ei käsitä jättää minua rauhaan), mutta se on ikävää ja juttu ottaa likaisia piirteitä. Mikäpä piristäisi kevätmasennuksen keskellä enempää. Mutta pientä päätäni ahdistaa tietää että joku haluaa sille pahaa, joten nyt katsellaan painajaisia kaatuvista veneistä ja hukkuvista lapsista (jos joku harrastaa tulkintaa niin antaa tulla).

Tuo nälkätaiteilijamoodi saisi minun puolestani jäädä päälle. Paahdoin hommia, lysysin varmaankin aika traagisen näköisenä soffalla kun en jaksanut keskittyä ja jatkoin taas, viimein punkkupullon voimin kun kävi vituttamaan. Niin, ja hinkusin kaikkea (punkkua vähäkalorisempaa) mihin koskaan olen ollut addiktoitunut, kuten kunnon kärsijän tulee. Sellainen voisi ihan oikeastikin vähän vähentää tätä ruhoani, joka alkaa pikkuhiljaa ottaa sietokyvylle. Inhoan tätä, että näytän keskiverrolta pullamössöopiskelijalta. Ei sillä ettenkö olisi sellainen, istun päätoimisesti ja "käytän aivojani", mutten silti haluasi. Sen verran saisi ihmisellä olla itsekunnioitusta että raahaa perseensä lenkille kun siihen on huutava tarve. Mistä puheenollen voisin tehdä niin juuri nyt.