Ongelmia

Olen taas lakannut nukkumasta ja syömästä niin kuin tervettä olisi, ja se on antanut tilaa miettiä koko tätä kuviota lisää. Ensinnäkin, minua vituttaa etten osaa päättää haluanko olla terve vai en. Siinä ei pitäisi olla mitään miettimistä, mutta silti en pysty päättämään että lopetan tämän. Kyse ei ole enää siitä olenko sairas vai en, en ole sairas. Häilyn jossain kroonikon ja toipuvan välimaastossa, mutta en ole sairas siten kuin tämän kanssa ollaan sairaita. Oikeasti sairaita. Olen kuivilla. Miksi siis en voi päättää tätä. Välillä on päiviä jolloin tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista mitä tulee terveeseen ruokasuhteeseen, ja sitten niitä joina jääkaappi tyhjenee eikä mikään pysy sisällä. Mutta jälkimmäiset ovat selkeässä vähemmistössä, ja suurimman osan ajasta yritän selvitä syömään ahmimatta tai kestämään ahmimisen jälkipyykin.

En usko voivani olla terve. Järjetöntä, koska totta kai voisin olla, mutta en usko siihen. En usko tosissani että mikään muuttuu.

Nyt olen rauhallinen, ahmitus on pysynyt viikon poissa. Siinä on itse asiassa toinen ongelma (hokaisu nro 2). Olen valitellut aiemminkin etten syö silloin kun en ahmi. No, en taaskaan söisi jos pärjäisin ilman, kaikki maistuu paskalle. Tein listaa syötävistä joista pidän. Siis asioista joista pidän silloinkin kun tarve ahmia ei vello yli pään. Listasta tuli lyhyt. Kaikkeen mitä olen ahminut usein yhdistyy oksennusfiilis, ja vaikken olisi oksentanutkaan jotain tiettyä merkittävän paljoa, siihen yhdistyy silti ahmiminen. Enkä tykkää jutuista joita teki mieli anoreksia-aikoina, en useimmista lämpimistä ruoista enkä mistään mikä tuntuu suussa väärältä (objektiivisuus kunniaan...). En ylipäätään paljoakaan syötävistä (miksi **tussa minulla sitten on ahmimishäiriö!?!?).

Mutta tykkään:
kahvista
jäävuorisalaatista ja (suola)kurkusta
maya-suklaasta ja pandan vadelmalakusta
kuivatusta ruisleivästä
valkeasta teestä
karpalomehusta (oikeasta, ei siitä tönkkösokeroidusta huijaustiivisteestä)
avtivia-jogurteista
kylmistä keitetyistä ja kuumista uuniperunoista
omatekoisesta kanttarellipiirakasta
sipulikeitosta

Ei ihme jos on vähän ongelmia hemoglobiinin ja vatsan kanssa...

No vitja, syön mä muutakin, mutta suurimman osan ajasta niin kuin vaikka nyt kaikki (ylläluetellut mukaan lukien) syömiseen liittyvä ällöttää. Tuntuu kohtuuttomalta joutua syömään elääkseen nytkin, kun sisäistä, kaiken ylittävää pakkoa siihen ei ole.

Viikon mission (im)possible on kuvitella itsensä terveeksi. Toivottavasti uni jättää tulematta, tuota toimeksiantoa ei ehkä selvitetä 16 hereilläolotunnilla. Koska aion tapella tätä vastaan. Ja joku päivä uskon siihen että tulen terveeksi.