Solmuja:
En pidä kehostani. En myönnä sitä kenenkään kuullen koska siihen ei lääketiede anna mitään syytä, mutta en viihdy omissa nahoissani. Tätä on yritetty muuttaa varsin lukuisilla ja lyhytaikaisesti jopa lupaavilla harjoituksilla, lopputulos on yhtä kaikki tämä
En ole sinut oman seksuaalisuuteni kanssa. Tarkemmin sanoen, olen aika pirun hukassa sen suhteen. En osaa päättää edes mitä mieltä olen siitä. Se on vain hermostuttava.
Kuten kaikilla, myös minulla on ikioma viha-rakkaussuhde äitiini. Olen alkanut huomaamaan maneereja ja lauseita ja ajatusmalleja, joilla on epäilemättä varsin iso osa ongelmissani. Toisaalta ihailen äitiä niin monella tavalla. Vihaan myös. Enkä btw varmaan ole ainoa, nämä tuntuu kulkevan meillä suvussa mamman puolella.
Pelkään elämääni. Liekö siitä syystä aina välillä syyllistän Miehekettä vastuuttomuudesta omaa elämäänsä kohtaan, pata kattilaa ja näin. Mutta se ei odota loputtomiin.
Silti pidän hahmostani, siitä kuka olen syömishäiriön ulkopuolella, en vaihtaisi itseäni. Pidän siitä mitä minulla on elämässäni (Mieheke, opiskelupaikkani, ne asiat joita olen kykenevä harrastamaan, paikka jossa asun), en oikeastaan halua suuresti mitään lisää, mikä ei olisi tulossa jo omalla ajallaan. Syömishäiriötilanteen muuttumista lukuun ottamatta. Luulisin. Pidän siitä, että alan pikkuhiljaa ainakin välillä vakuuttumaan siitä, että haluan muuttaa sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti