Pääongelmia

Lueskelin tässä tyyppien blogeja ja törmäsin monta kertaa toteamukseen laihat ihmiset on täydellisiä. Itse en ole siitä ihan vakuuttunut, tunnen paljon hernekeppejä jotka ovat täysiverisiä biatcheja, osan kohdalla väitän jopa että nämä kaksi ovat jokseensa verrannollisia (tytöistä tulee ilkeitä kun ne ei saa syödäkseen ja pitää itteään toisista parempina). Aika tekopyhää multa kun mähän siis en pidä laihuutta mitenkään kauniina, rait, mutta jos oikein muistan en ollut yhtään parempi ihminen silloin kun painoin nelkyt kiloa. No se siitä jäin vain miettimään. Helpolla pääsisi jos laihtumalla tulisi täydelliseksi.

Ja sit ihmettelen kun päätä särkee ja nappeja kuluu.

Vaakaton viikko kuten täsmäsyöminenkin menee päin helvettiä, en ole punnannut aamuisin (vaikka pari kertaa olen unenpöpperössä jo vetänyt villasukkia jalasta ja sitten keksinyt ettei puntarille olekaan asiaa) mutta välillä huijaan ja käyn illalla. En tajunnut olevani siinä niin kiinni. Tai tajusin mutten tunnustanut. Helpottaa vähän tietää että paino huitelee suunnilleen samoissa, eikä läskiahdistus ole niin paha kun käy vaatteet päällä syömisen ja juomisen jälkeen. Silti, aika säälittävää, olen riippuvainen kahdenkympin patterilaitteesta jonka valmistaja ei edes ole FunFactory.

Niin, ja päivän paras uutinen: olen tulossa kipeäksi ja Mieheke tulee tänä viikonloppuna. Loistohomma. Pitäisi raahautua kauppaan ostamaan nuudeleita, en saa kipeänä syötyä muuta (ja yhdistän ne jotenkin kipeänä oloon joten en ikinä osta niitä muuten, vaikka ehkä kannattaisi niin ei tarttisi sairaana mennä kauppaan). Tai ehkä hyppyytän Miehekkeen sitten kun se tulee, vaikka se onkin vähän eksyksissä mun lähikaupan lempijuttujen kanssa.

Äh kaljuunnun taas, villasukkien pohjat on ihan täynnä hiuksia. Pitäisiköhän vitamiininappeja syödä enemmän vai vähemmän.



Mene nyt särky jo hiiteen siitä. Tai toimi edes saamarin bloggeri ettei tarvitse nyhjätä miljoonaa kertaa samaa tekstiä uusiksi

Täsmäharjoittelua

Harjoittelen täsmäsyömistä. Viisi-kuusi ateriaa päivässä 3 tunnin välein, riippuen miten paljon on aikaa nukkua. Ja otan vaa'attoman viikon. Vaaka saa oksentamaan liika helposti. Ei luulisi olevan vaikeaa muttei ole helppoakaan. Aterioita jää koko ajan välistä ja tuntuu että syön liikaa. Tänään on ensimmäinen päivä jona on hyvät mahikset onnistua (kello tulee jo seiskaa, neljä tuntia enää). Paitsi siltä osin etten syönyt aamupalaa, piti nyt sit muistaa sekin. Äh.

Mulla on tunne että missaan jotain. Tässä on jemmassa jokin pääsy ulos, mutten näe sitä. Tunnen kuinka sh ottaa tiukempaa otetta, mutta silti minusta tuntuu, että tästä labyrintista olisi tie ulos kun vain osaisi reitin. En haluaisi syödä, ruuan sisääntunkeminen ilman pillereitä tuntuu turvattomalta, oksu tuntuisi tulevan niin helposti. Ruoat tuntuvat syntisiltä (eikä siis hyvässä mielessä), enkä tunnista onko nälkä vai ei. Ja samalla oloni on oikeastaan ihan hyvä. En ole kovin huolestunut, minua ei ahdista puputtaa kurkkua ja syödä lääkkeitä. Minua ei häiritse, että tavoitepainoni on muuttunut ensimmäiseksi tavoitteekseni. Tai se, että syön läkeroleja yhtä paljon kuin ruokaa.

Ehkä olen vain jossain välitilassa itseni kanssa. Nielin nimittäin kiukkuni ja tein rauhan sen mimmin kanssa jonka kanssa tapeltiin elokuussa. Oikeastaan tein sen kyllä jotta Miehekkeelle tulisi kivampi mieli (HUOM! sen pyytämättä) koska se on sen kamu, mutta siitä olen oikeastaan vielä ylpeämpi, koska en ikinä laske aseita mistään muusta syystä kuin siitä, että olen itse kyllästynyt tai ahdistunut tappelemiseen. Ehkä siitä hyvästä voi antaa itselleen anteeksi sen, ettei jaksaisi nyt tapella syömisen kanssa.

Treeneistä

Kaikki ketä tykkäätte hyvästä lauserakenteesta ja johdonmukaisesta asiatekstista voitte siirtyä seuraavaan blogiin, tästä soperruksesta ei saa selvää millään ilveellä mutta julkaisempa kuitenkin kun liittyy sh käyttäytymiseeni aika läheisesti.

Vaihteeksi aihe josta tykkäänkin jopa. Näes, en ole hirveästi halunnut kertoilla urheiluharrastuksestani tänä syksynä, syystä että, siirryin vähän paremman porukan treeniryhmään kuukausi sitten ja tunnen itseni siellä yhdeksi v#tun eksyneeksi sorsaksi keskellä joutsenlampea. Olen ainoa siellä entisestä ryhmästäni, ne on treenannut näitä juttuja jo aiemmin ja olen koko ajan pihalla. Lankatyttökin (en linkitä kun en ole tehnyt siitä aihetta mutta kerroin siitä joskus helmikuussa ehkä) on siellä, lisäksi porukkaa kunnioittaa läsnäolollaan joku ex-ammattilaistähtönenkin, joka urheilun vuoksi heiluu siellä meikäläisten, jotka herättiin treeneihin 10 vuotta liian myöhään, kanssa. Et itsetunto korkeella. Mutta jos jotain hyvää, olen jo nyt edennyt öbaut triplasti sen mitä viime vuonna yhteensä, lämmittää sydäntä huomata että osaa jotan. Oih!


Lankatytöstä muuten, nyt kun näki sen pitkästä aikaa huomasi miksi se on siellä eikä ammattilaisissa. Anoreksiansa takia (ja voi olla että sekin on oikeasti herännyt vuosikymmenen liian myöhään). Se treenaa innottomasti ja sekoilee edelleen, jos se oisi terve se olisi aivan helvetin hyvä mutta ei pysy mukana kun näyttää pökräävän koko ajan. Jopa minä (buahhah) teen välillä paremmin kuin se, ja se on treenannut ainakin tuplasti kauemmin kuin minä.

Hattu kun vanhemmat ei tajunneet tuupata treeneihin neljävuotiaana, mistä sitä tietää mitä minustakin olisi tullut. Tai sitten ei.

No mut taidan mennä nukkuun, vähän turhan tiivis viikko takana ja seuraava alkaa kymmenen tunnin päästä.

Anteeksi häiriö

Oksentaminen on jännä juttu. Kun kerran menee erehtymään pytylle väärin päin, sitä olisi ramppaamassa siellä koko ajan. Aamupalajogurtti, keitto päivällä ja iltamysli meinasivat kaikki käydä yli voimien. Huolimatta siitä, että heräsin sunnuntaina kurkku kipeänä, naama taikinana, ja kädet värisi pitkälle iltapäivään. Ei mikään voittajafiilis. Mutta tästä on pakko nousta. En voi alkaa tehdä sitä taas, muuten sille ei tule loppua. Lähdin ensiavuksi pariksi tunniksi treeneihin, ja lupauduin kamun koiravahdiksi jotta pääsen vähäksi aikaa pois kotoa. Lähden nyt viikonlopuksikin pois, en taida kestää keskenäni kämpillä jääkaapin ja posliiniponin kaverina.

Ja se tärkein, mikä kypsyi treeneissä kompuroidessa vapiseviin kinttuihini: Ajattelin aloittaa täsmäsyömisen uudestaan. Minulle täsmäsyönti on juhlaedustus syömishäiriöstä, silloin täsmäsyödään kun ollaan häiriintyneitä. En pidä siitä tai ole siinä kovin hyvä, mutta minulla on liian epävarma olo itsestäni nyt. Ja kylmä tosiasia saattaa olla, että olen (ehkä ihan vähän) häiriintynyt, mitä tulee syömisiini. Minua ei haittaa tarpeeksi se, että oksensin, minua haittaa enemmän se, että ahmin. Ja ahmin, vaikka olin syönyt neljä ateriaa päivän kuluessa. Itse asiassa minua haittaa se, että ylipäätään syön enkä oksenna. Tarvitsen tukea jostain, että saan riittävästi aikaa minun ja oksusession väliin, että jaksan lakata toistamasta sitä. Viime kevät muistutti jo aivan riittävästi miksi sitä kannattaa välttää. Vaikka sitten täsmäsyönnin hinnalla.