Se ahmimiskohtaus sitten tuli.
Vedettyäni siihen pisteeseen, että kumartuminen nosti oksun suuhun, seisoin huoneessani vapisten, silmät kiinni, ja rukoilin että kämppis aloittaisi jo imuroinnin, kääntäisi musiikin kovalle ja rymyäisi mahdollisimman kauan jotta ehdin oksentaa tämän kaiken.
Ja kauan siihen menikin, en käsitä kuinka saatoin syödä niin valtavasti. Hyi saatana että inhottaa. Syöminen, oksentaminen, minä, kaikki.
En ilmeisesti aio oppia.
Vol. kiljoona ja kaksisataatuhattakolme
3 vuotta sitten
2 kommenttia:
...niin ahmimis ja oksentamiskierre vain suraavat mukana uudestaan ja uudestaa..
voi ei.
voimii.
sun täytyy lopettaa laihduttaminen. muuten et pääse tosta eroon.
haleja.
Lähetä kommentti