Yhtä ja toista on muuttunut, enkä oikein tiedä miten jatkaa blogiani. Olen laihtunut. Ahmiminen on kadonnut, se on poissa, ja olen huojentunut, jopa kiitollinen. Olin kesän töissä, yhdellä sanalla. Tein töitä aamusta iltaan, viikonloput ja yötkin välistä. Mieheke kesti, en kyllä käsitä miten. Laihduin, leikkautin uuden kampauksen, en ehtinyt miettimään syömistä, en liikkunut, kuntoni huononi, vanhat farkut mahtuvat silti. En oksentanut kertaakaan (aplodit tähän, kiitos).
Pelikuva tuntuu vieläkin vieraalta, mutta pidän siitä enemmän kuin aiemmasta.
Nyt olen taas erossa Miehekkeestä, yksin perjantai-iltana ensimmäistä kertaa kuukausiin, juovuksissa niin ikään ensimmäistä kertaa kuukausiin (koska tämä saatanan etutalvi hyytää kämpän niin ettei selvin päin saa unta). Vähä ruoka ja riittävä ressi = kännit kahdesta rommikolasta, jee.
Helpottavaa olla takaisin kämpällä. Kämppikset lähti radalle, ihanaa olla yksin välillä. Edessä on muutoksia, valmistuminen häämöttää, sen myötä muutto Miehekkeelle, rahavaikeuksienkin loppuminen ehkä joskus. Vuosi aikaa selvitä siihen kuntoon että selviän oikeassa parisuhteessa. Se alkaa iskeä nyt. Se, että syömishäiriöelämän salailu alkaa olla lopussa.
Vol. kiljoona ja kaksisataatuhattakolme
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti