Itsetuntokuoppa on vähän hellittänyt, muttei ota oikein loppuakseen. Mietin josko sillä ois jotain tekemistä sen kanssa että käyn treeneissä enemmän kuin yleensä, ja kattelen siellä itteäni peilistä nelkytkiloisten ex-balettitanssijoiden ja muiden luonnonoikkujen vieressä... No mut, pahin on ehkä takana, kävin kampaajalla ja tein parit kasvohoidot ja podin aika säälittävästi jonkin aikaa, nyt ajatukset kasautuu taas paremmin.
Mutta tuo treeniympäristö ei ehkä sitteskään tee pelkästeen hyvää. Rakastan harkkoja, odotan edellisten loputtua jo seuraavia, kolme kertaa viikossa ei riittäisi mitenkään, mutta tosiasia on että siellä tyyppien keskiverto BMI liikkuu 17 tietämillä, enkä suinkaan ole joukon nuorin ja nätein. On siellä normi-ihmisiäkin, mutta se on jännä miten sitä vertaa itseään aina niihin lankatyttöihin, ei kolmen lapsen äiteihin. Mutta se on henkireikäni, en halua lopettaa sitä. Ei, täytyy keksiä jotain psyykkausharjoituksia joilla saa pään kylmäksi kun mahamakkarat kasvavat salin peilissä.
Kertokaa jos on ideoita. Se että kuvittelee ne alasti ei tule auttamaan.
Vol. kiljoona ja kaksisataatuhattakolme
3 vuotta sitten
1 kommentti:
kuvittele mikä tie niillä on edessäpäin kuljettavana, jos ne on syömishäiriöisiä. koko se kivinen polku, minkä sä oot tähän asti kulkenu.
ja jos ne ei oo syömishäiriöisiä niin ne ei vertaa omaa kroppaansa kenenkään vieraan kroppaan ja sillä ei oo niille mitään väliä, onko joku lihavempi tai laihempi eli ne ei sillon oo koko kilpailussa ees mukana.
Lähetä kommentti